Paimiossa yksi uusi koronatartunta – kuluvan viikon ensimmäinen

0
Koronasuositukset ovat vaikuttaneet esimerkiksi teattereihin. Arkistokuva.

Paimiossa on todettu yksi uusi koronavirustartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiistaina. Kyseessä on kuluvan viikon ensimmäinen tartunta, sillä maanantaina tartunnoista ei raportoitu.

Viime viikolla Paimiossa todettiin kaksi uutta tartuntaa.

Paimiossa on todettu nyt kaikkiaan 41 tartuntaa epidemian alusta lukien.

Varsinais-Suomessa uusia koronatartuntoja on 47. Niistä 28 oli Turussa. Yksittäisiä tartuntoja tuli myös muihin Turun naapurikuntiin, Kaarinaan 1, Lietoon 3, Naantaliin 1, Raisioon 1 ja Paraisille 2.

Suomessa uusia tartuntoja on kaikkiaan 299, näistä 76 on Helsingissä. Suomessa tartuntojen kokonaismäärä on 37 218.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tänään tiistaina. Kerromme ryhmän mahdollisista uusista suosituksista lisää myöhemmin tiistaina.