Työvoimakoulutusta Paimioon ja Sauvoon

0
Hoiva-alan ja puhtauspalvelualan koulutukseen on haku jo meneillään. Koulutus käynnistyy huhtikuussa.

Paimio, Sauvo

Paimion Työvoimapalvelu järjestää tänä keväänä ensimmäistä kertaa paikallista työvoimakoulutusta. Tarjolla on sekä puhtauspalvelualan koulutusta että hoiva-avustajakoulutusta.

– Puhtauspalvelu- ja hoiva-ala valikoituivat koulutusaloiksi siksi, että ne ovat yleisesti ottaen työllistäviä aloja. Kouluttautuminen ei myöskään vie useita vuosia ja molemmat alat ovat niin sanottuja matalan kynnyksen aloja, eli aiempaa kokemusta tai suuria ennakkotietoja tai -taitoja ei vaadita, työvoimasuunnittelija Annette Passi kertoo.

Hakuaika puhtauspalvelualan koulutukseen päättyy 1.3. ja hoiva-avustajakoulutukseen 8.3. Koulutuksiin haetaan sähköisesti TE-palveluiden verkkosivuston kautta. Koulutukset järjestää Salon seudun ammattiopisto.

Aiempaa kokemusta ei tarvita


Molemmat koulutukset on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille. Aiempaa kokemusta aloilta ei vaadita. 

– Molempien alojen töihin sisältyy kuitenkin ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaspalvelua, joten hakijalla pitäisi olla jonkinlainen halu ja valmiudet sen tyyppiseen työskentelyyn. Muuten koulutuksiin voivat hakea kaikki työttömät tai työttömyysuhan alaiset henkilöt. Esimerkiksi ikärajaa hakemiselle ei ole, Passi sanoo.

Molempiin koulutuksiin otetaan 10 henkilöä.

Harjoittelua paikallisissa yrityksissä


Koulutukset alkavat 6.4. ja hoiva-avustajakoulutus kestää yhden vuoden ja puhtauspalveluala 1,5 vuotta. Jos opiskelijalla on aiempaa osaamista alalta koulutuksen kesto voi olla lyhyempi. 

– Lähiopiskelu- eli teoriapäiviä on 1–2 viikossa ja ne järjestetään Paimiossa, Passi kertoo.

Lähiopiskelun lisäksi käytännön harjoittelu on koulutuksissa tärkeää ja se tapahtuu Paimiossa tai Sauvossa. Tällä hetkellä työvoimapalvelu kartoittaa mahdollisia työpaikkoja alueelta, joihin opiskelijoilla olisi mahdollista päästä harjoitteluun. 

– Olen tähän mennessä kartoittanut mahdollisia yrityksiä ja työpaikkoja, joista seuraavaksi lähden kyselemään tarkemmin josko heiltä löytyisi halua tai mahdollisuutta ottaa opiskelija itselleen harjoittelemaan alaa koulutuksen ajaksi. Tällä tavoin koulutus palvelee myös yrityksiä, jotka voivat saada opiskelijasta niin sanotun täsmäkoulutetun työntekijän opiskelijan suoritettua koulutuksen, Passi toteaa.