Vanhan kielen taitajan lempisana on toukomettinen

0
Kaisa Häkkinen on syntynyt Kouvolassa ja opiskellut Helsingissä, mutta asunut lähes koko aikuisikänsä Paimiossa. Tunnen itseni muualta tulleeksi, mutta olen enemmän paimiolainen kuin mitään muuta, hän sanoo.

PAIMIO

Täälläpäin Suomea tavataan sanoa, että kun jokin asia ei mene suunnitellusti, se menee päin Prinkkalaa. Miksiköhän Prinkkalasta on tullut synonyymi pieleen menemiselle?

Paras henkilö avaamaan vanhojen sanontojen merkityksiä on paimiolainen kielitieteilijä, emeritaprofessori Kaisa Häkkinen . Etymologisista ja sanahistoriallisista tutkimuksistaan tunnettu Häkkinen sai lokakuussa arvostetun tieteen akateemikon arvonimen.

Paimion perukoilla asuva tutkija oli työstämässä Agricola-sanakirjaa omassa kanakopin kokoisessa työhuoneessaan, kun lankapuhelin pirahti. Linjan toisessa päässä oli Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila .

– Voi sanoa, että pää tyhjeni. Meidän alallamme on ollut akateemikoita ennenkin, mutta siitä on aikaa.

Häkkinen on saanut urallaan useita tunnustuksia. Tammikuussa saksalainen Greifswaldin yliopisto päätti myöntää hänelle kunniatohtorin arvonimen.

Tieteen akateemikko on tunnustuksena kuitenkin omaa luokkaansa. Arvonimi voi olla samanaikaisesti vain 16 henkilöllä. Tällä hetkellä elossa on 12 akateemikkoa.

– En ole ihmisenä sellainen, että kulkisin ympäriinsä mainostamassa itseäni. Tuntuu hyvältä, että joku on huomannut työni, hän toteaa.

Lapiojumppaa


Kouvolassa syntynyt Kaisa Häkkinen oli kuuden laudaturin ylioppilas, joka olisi voinut lukion jälkeen lähteä opiskelemaan mitä vain. Koulunkäynti oli hänelle helppoa, eikä erityisiä haaveammatteja ollut, mutta kirjoittaminen ja opettaminen tuntuivat mieluisilta.

– Ajattelin, että suomen kielen opettajille löytyy aina töitä.

Äidinkielen opettajana työskentelevän isänsä neuvosta Häkkinen päätyi opiskelemaan Helsingin yliopistoon suomalais-ugrilaista kielentutkimusta. Tutkimuksen osuus oli sillä puolella suurempi, mutta oppiaine antoi myös pätevyyden opettajan virkoihin.

Paimiolainen Häkkisestä tuli sattumalta, kun kolmannen opiskeluvuoden keväällä Turun yliopistossa avautui suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen assistentin paikka. Kyseisiä assistentin tehtäviä oli Suomessa vain kaksi, toinen Helsingissä ja toinen Turussa.

Helsingin paikka oli vahvasti miehitetty, joten Häkkinen näki Turussa tilaisuutensa. Puolisolla Timo Häkkisellä ei ollut mitään Turkuun muuttoa vastaan.

Elettyään vuoden kerrostaloelämää Turun Uittamolla pariskunta alkoi haaveilla omasta talosta maalla. Nuori pari oli työuransa alkuvaiheessa, eikä suuria summia ollut säästössä. Lopulta mieluinen koti löytyi Paimiosta Arolantien varrelta.

– Kun budjetti oli rajallinen, piti tulla näin kauas, että saimme oman talon. Syrjäisessä sijainnissa on myös omat hyvät puolensa. Ei ole tarvinnut kysellä naapureilta, vaan on ollut vapaus kehittää ja rakentaa pihapiiriä, Häkkinen kuvailee.

Ruokasalin seinällä oleva ilmakuvien sarja kertoo, miten paljon talo ympäristöineen on muuttunut. Perheen kasvaessa kahdella lapsella Häkkiset rakensivat taloon laajennusosan. Viimeisimpänä projekteina pihapiiriin on valmistunut saunamökki ja oma, puolen hehtaarin kokoinen lampi.

Silloin, kun Häkkinen ei aherra tutkimustensa parissa, hänet löytää todennäköisimmin puutarhasta. Sanojen lisäksi myös kasvit ovat aina kiehtoneet häntä.

– Lapio on tärkein kuntoiluvälineeni. Jos olisin isompi ja rotevampi, olisin voinut hyvin ryhtyä puutarhuriksi. Se on toisen siskoni ammatti.

Mustavalkia

kärväistemppaaja


Rakkaudesta luontoon kielii myös Häkkisten ruokasalin ikkunan eteen asetettu kaukoputki. Kesällä siitä oli suora näköyhteys, tai Häkkisen sanoin uikkulive, mustakurkku-uikun pesälle.

Lintuihin liittyy myös yksi Häkkisen uran kehutuimmista teoksista Linnun nimi , josta hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2005.

Kirjassa kerrotaan, miten suomen kielessä lintujen nimet ovat kehittyneet nykyiselleen. Taustatutkimuksena hän kävi laji kerrallaan läpi kaikki nimet, joita suomalaisista pesimälinnuista on käytetty. Salapoliisityö vei viisi vuotta.

Tieteilijöiden lisäksi kirjasta on ollut iloa tavallisille luonnonystäville, sillä vanhat linnun nimet ovat aika hupaisia. Esimerkiksi kirjosieppo on tunnettu nimellä mustavalkia kärväistemppaaja.

– Lintujen nimeäminen oli 1800-luvulle hyvin sekavaa. Suomessa on paljon pieniä, ruskeita peruslintuja, joita kutsuttiin milloin milläkin nimellä. Poutahaukka oli kaunis nimi, joka liittyi kymmeneen eri lintuun, mutta oikeasti sen nimistä lintua ei ole olemassakaan, Häkkinen taustoittaa.

1800-luvun puolivälissä päätettiin, että lintujen nimet on pantava järjestykseen ja jokaisella linnulla on oltava vain yksi nimi. Kielitieteilijää aiheessa kiinnosti nimenomaan tietoisen kielenohjailun merkitys, mutta samalla tuli opittua jotakin linnuista.

– Olin aina miettinyt, miksi linnut eivät ole lintukirjassa aakkosjärjestyksessä, vaan miten sattuu. Nyt tiedän, että kyllä ne ovat ihan systemaattisessa tieteellisessä järjestyksessä, hän naurahtaa.

Jos Häkkinen voisi palauttaa nykykieleen yhden Agricolan aikaisista sanoista, se olisi toukomettinen. Sillä nimellä kutsuttiin aikoinaan kyyhkyä.

Päin muuria


Häkkinen itse ei osaa panna tieteellisiä tutkimuksiaan tärkeysjärjestykseen. Paras saavutus on, kun hän saa jonkun kiinnostumaan omasta äidinkielestään.

– Moni ajattelee, että mikä voi olla tylsempää kuin kielihistoria. Tosi asiassa kielihistoriasta löytyy paljon mielenkiintoisia asioita, kunhan ne vain osataan tuoda esiin.

Yleensä tavallinen ihminen törmää kielihistoriaan, kun jokin vanha sana tai sanonta ei käy järkeen. Päin Prinkkalaa -sanonnan merkitystä Häkkiseltä on kysytty monta kertaa.

Hänen mukaansa Turussa on kaksi historiallista rakennusta, joihin sanonnalla voidaan viitata. Toinen on Kakskerrassa sijaitseva Brinkhallin kartano ja toinen Prinkkalan talo, josta joulurauha julistetaan.

Yhden selityksen mukaan sanonta päin Prinkkalaa on peräisin 1800-luvulta, kun joku ajoi vaununsa säpäleiksi päin Prinkkalan muuria lähtiessään talossa järjestetyistä maaherran juhlista.

Toisen selityksen mukaan sanonta tulee Brinkhallin kartanon läheisyydessä järjestetyistä ampumaharjoituksista. Kun tuli huti, se meni yleensä kartanon suuntaan.

– Kansanomaiset sanonnat ovat tutkijalle vaikeita, koska kukaan ei tiedä tarkasti alkuperäistä tilannetta, missä sanonta on syntynyt. Ajan kuluessa sanonta saa useita eri selityksiä.

Voi vain arvailla, mikä on totta.

FAKTA


Kaisa Häkkinen


Vuonna 1950 syntynyt kielitieteilijä ja tieteen akateemikko.

Työskennellyt Åbo Akademin suomen kielen ja kirjallisuuden vt. professorina ja professorina 1993–1999 sekä Turun yliopiston suomen kielen professorina 1999–2015.

Tunnetaan mm. teoksistaan Agricolasta nykykieleen: Suomen kirjakielen historia (1994), Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa (1996), Mistä sanat tulevat: suomalaista etymologiaa (1990), Linnun nimi: kirjakielemme linnunnimistön historia (2004) ja Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004), josta ilmestyi päivitetty verkkoversio viime vuonna.

Asuu Paimiossa puolisonsa Timo Häkkisen kanssa.

Perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja neljä lastenlasta.

Kirjoittaa eläkeprojektinaan 10 000 sanan sanakirjaa Mikael Agricolan kielestä.