Ellei korona estä, meillä on kunnallisvaalit huhtikuun puolen välin tienoilla. Silloin valitaan uudet kuntapäättäjät, jotka päättävät muun muassa siitä, mihin ja paljonko kunnassa laitetaan rahaa.
Ryhmät etsivät ja nimeävät kiivaasti ehdokkaita, sillä päivälleen kuukauden kuluttua ehdokaslistat on lyötävä lukkoon ja toimitettava kuntien keskusvaalilautakuntien tarkistukseen.
Sivun 8-9 vaalijuttua varten tavoittelin Paimiossa ja Sauvossa nykyisiä kuntapäättäjiä. Lähetin toistakymmentä sähköpostia, joissa esitin kysymyksiä ajankäytöstä ja kokemuksia loanheitosta. Annoin vastaamiseen aikaa ja koetin herätellä myös tekstiviestein niitä päättäjiä, joille löysin puhelinnumeron. Valitsin vastaajien joukon niin, ettei samoista ryhmistä esillä ole aina samat henkilöt.
Yllättävän moni jätti reagoimatta kyselyyn antamassani ajassa, ja vielä sittenkin, vaikka laitoin asiasta tekstiviestiä. Kiireen ja työesteet voi johonkin asti ymmärtää, ja senkin, että vastaaminen kirjallisesti voi tuntua vaikealta, vaikka kyllähän korona-ajan luulisi siihen päättäjiä jo koulineen. Varsinkin heitä, jotka aikovat olla edelleen ehdolla.
Mutta osa ei reagoinut mitenkään. Jonkun muistutustekstiviesti päätyi lapsen kännykkään, ja parin päivän jälkeen tämä ilmoittikin olevansa lapsi. Vanhemmasta ei mitään kuulunut, vaikka lähettämässäni viestissä oli puhelinnumero.
Periaatteessa voisin listata tähän perään keihin en yhteyttä saanut, mutta hyvän yhteistyön nimissä annetaan nyt olla. Tuon vaan julki kummastukseni, ja perään herätystä.
Jos olet ehdolla kevään vaaleissa, menestys edellyttää äänestäjien huomiota. Ja vaikka polte päätöksentekoon olisi hiipunut, toimituksesta tulevaan yhteydenottoon on kohteliasta jotenkin reagoida.
Kuntavaalien alla tänne toimitukseen on useinkin kiirinyt porua, miten ”nuo saivat näkyvyyttä ja meidät on unohdettu”.
Siksi alleviivaan, että ehdokkaan kuuluu haluta esille. Esimerkiksi vaalikoneen vastauksista moni hakee tietoa ehdokkaista ja heidän ajatuksistaan, ja vaalikoneetkin edellyttävät sähköistä vastaamista.
Siksi toivon, että kukin ehdokkaita kuntavaaleissa asettava ryhmä toimittaa meille kaikista ehdokkaistaan toimivat yhteystiedot, sisältäen sekä käytössä olevat sähköpostiosoitteet että puhelinnumerot. Sellaiset, joita todellakin ehdokas myös seuraa. Oikea hetki toimittaa tämä selkeä listaus on heti, kun ehdokkaat ovat selvillä, viimeistään tuolloin 9.3.
Näkyvyys paikallislehdessä ei ole uhka vaan mahdollisuus.
Taina Tukia