Aurinko paistaa nyt risukasaankin

0
Vanhassa kuvassa on hiihtourheilua Sauvosta.

Kulunut vuosi on ollut erilainen ja ennalta arvaamaton sekä hyvässä että pahassa. Olemme oppineet muuttamaan toimintatapojamme nopealla aikataululla ja useimmiten onnistuneet siinä. Lähelle on usein pitkä matka. Nyt olemme joutuneet vähän pakostakin näkemään nämä lähellä olevat huikeat mahdollisuudet.

Tämän talven hyvät ulkoiluolosuhteet ovat pelastaneet paljon, olemme saaneet hiihtää ja luistella mielin määrin. Tällaista herkkua ei ole ollut tarjolla moneen vuoteen. Nastalenkkarit jalassa lenkkeilykin sujuu. Nyt kannattaa tankata aurinkoa ja ulkoilmaa tulevien sadekausien ja kurakelien varalle. Ne kun tulevat vääjäämättä ja pyytämättä jossain vaiheessa. Ainut varma asia tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Mainioista ulkoiluolosuhteista onkin kiittäminen paikallisia urheiluseuroja. Sauvossa ei ole kunnan puolesta omaa henkilökuntaa alueita hoitamaan vaan täällä palvelut ostetaan paikallisesti tai tehdään vapaaehtoisvoimin. Toivottavasti ensi kesänä MLL:n Sauvo-Karunan osasto pystyy järjestämään perinteisen uimakoulun Sarapistossa. Ulko-olosuhteissa järjestettävä uimakoulu on harvinaista herkkua nykymaailmassa. Paljossa muussakin Sauvon kunta tukeutuu yhdistysten apuun. Pienen kunnan resurssit ovat rajalliset, joten kaikki apu on ollut tarpeen.

Sauvon kirjastossa olemme joutuneet olosuhteiden pakosta siirtymään 7.3. asti kirjakassipalveluun. Eli asiakas varaa verkkokirjaston kautta aineistoa ja kun varaukset ovat valmiina, niin ne lainataan asiakkaalle valmiiksi, pussitetaan ja viedään kirjaston eteiseen noudettavaksi erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Tämä palvelu perustuu luottamukseen ja sauvolaisiin asiakkaisiin on toden totta voinut luottaa. Tämäkin pienen paikkakunnan suuri etu.

Toivotan kaikille hyvää hiihtolomaa!

Päivi Inkinen

Sauvon kirjastonjohtaja,

jonka työtehtäviin kuuluu myös ripaus liikunta-asioitakin.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments