Paimiossa on kaksi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) lauantaina.
Paimiossa tauti on todettu kuluvan viikon aikana kolmellatoista henkilöllä. Viime viikolla yhteismäärä oli 44 THL:n tilastoissa.
Yhteensä Paimiossa on 154 testeissä todettua virustartuntaa.
Sauvossa ei todetty uusia tartuntoja lauantaina. Uusia ei ole siis todettu yhtään tällä viikolla. Sauvossa tartuntojen kokonaismäärä pandemian aikana on 19.
Koronavirus leviää nyt Kemiönsaaressa, sillä kuntaan merkittiin lauantaina viisi uutta tartuntaa. Aikaisemmin tällä viikolla uusia tartuntoja on ollut jo kolme.
Myäs Kaarinassa on neljä uutta tartuntaa.
Turussa on todettu 40 uutta koronatartuntaa. Koko Varsinais-Suomessa uusia tartuntoja on lauantaina 73.
Koko pandemian aikana tautitapauksia on ollut maakunnassa yhteensä 5 356.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston antoi perjantaina määräyksen, jonka mukaan korkeintaan kuuden henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on sallittua Varsinais-Suomessa ja satakunnassa. Niissä tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia. Avin määräys on voimassa ajalla 27.2.–26.3.2021.
Maakunnan korkein koronan ilmaantuvuus on edelleen Paimiossa, mutta suunta on jo laskeva.
Katso tästä koronarokotusten edistyminen (luvut päivittyvät iltapäivisin):