Koronakurimus veti ennätysmäärän testeihin – Viikonloppuna lisää positiivisia tuloksia ja karanteeneja

0
Johtava lääkäri Nora Hagelberg sanoo, että lähipäivät näyttävät, kääntyivätkö Paimion ja Sauvon koronatartunnat oikeasti laskuun. Arkistokuva.

Paimion-Sauvon terveyskeskuksen alueella tehtiin viime viikolla ennätysmäärä koronatesteja koko pandemian aikana. Testejä tehtiin 443 kappaletta, kun viikkoa aikaisemmin testimäärä oli 308. Viikolla viisi testejä tehtiin 218 kappaletta.

– Testimäärä siis kaksinkertaistui kahdessa viikossa, kuvailee Paimion-Sauvon terveyskeskuksen johtava lääkäri Nora Hagelberg.

 

HAGELBERG kertoo, että viime päivinä Paimiossa ja Sauvossa ei ole ilmennyt enää isoja päiväkohtaisia tartuntamääriä, mutta pieniä määriä kylläkin.

Viikonlopun aikana terveyskeskus sai tiedon kaikkiaan seitsemästä positiivisesta koronatestitulosta. Näistä neljä osui THL:n maanantaina julkaisemaan tilastoraporttiin Paimioon. Hagelbergin tiedossa ei maanantaina puolilta päivin ollut vielä yhtään positiivista tulosta maanantailta.

– Lähipäivät näyttävät, mihin suuntaan koronatartunnat lähtevät meillä kehittymään, sanoo Hagelberg.

 

PAIMIOSSA uusia koronatartuntoja todettiin viime viikolla kaikkiaan 44 kappaletta THL:n tilastojen mukaan. Sauvossa uusia tartuntoja kirjattiin viime viikolla 7.

Tätä edeltävällä viikolla tartuntoja tuli Paimioon 30 ja Sauvoon 3.

Kaikkiaan koronaan sairastuneita on pandemian aikana ollut 145 Paimiossa ja 19 Sauvossa.

 

VIIME VIIKON alun selkeä piikki koulutartunnoissa näyttää rauhoittuneen hiihtoloman alun myötä. Tosin viikonlopun positiiviset testitulokset aiheuttivat lisää koululuokkien ja päiväkotiryhmien karanteeneja.

Tarkkaa syytä viruksen nopeaan leviämiseen kouluissa viime viikolla ei ole keksitty. Virus levisi nopeasti useissa eri kouluissa ja joissakin päiväkodeissa.

Hagelberg kuvailee näitä lähinnä yksittäistartunnoiksi, sillä merkittäviä tartuntaketjuja niiden taustalla ei ole voitu osoittaa.

Tartuntojen nopea leviäminen sai terveysviranomaiset huolestumaan mahdollisesta virusmuunnoksesta.

– UK-variantti on herkästi tarttuva, mutta Tyksin laboratorio ei ole alustavissa tutkimuksissa varianttia löytänyt. Näytteet on lähetetty vielä THL:ään jatkotutkimuksiin.

 

SUURIN OSA tartunnan saaneista paimiolaisista ja sauvolaisista on saanut melko lieviä oireita, osa on ollut oireettomia, kuvailee Hagelberg.

– Iäkkäitä henkilöitä on tartunnan saaneista ollut viime viikkoina melko vähän.

Koko pandemian aikana vain muutama paimiolainen tai sauvolainen koronapotilas on tarvinnut sairaalahoitoa.

Hagelberg toivoo, että kokoontumisrajoitukset on otettu tosissaan Peimarin kunnissa ja mitään kokoontumisia ei alueella järjestetä.

– Nyt on aika olla vain perheen kanssa.

Tilanne saadaan Hagelbergin mukaan haltuun, kun muistamme perussuojautumisen ja noudatamme alueellisia ja kuntayhtymän tarkentavia ohjeita.

– Vielä vähän aikaa pitää jaksaa.

 

VARSINAIS-SUOMESSA kirjattiin kaikkiaan 29 uutta koronatartuntaa maanantaina. Näistä 15 meni Turkuun. Kaarinaan ja Uuteenkaupunkiin tilastoitiin kumpaankin kolme.

Varsinais-Suomessa on jo yli 5 000 viruksen saanutta henkilöä. Tarkka luku on 5 127.