Koulut pysyvät avoinna – paikalliset tautiryppäät eivät ole peräisin kouluista

1

Paimion -Sauvon terveyskuntayhtymän hallitus kokousti perjantaina aamulla ja keskusteli oppilaitosten sulkemisesta. Hallituksen kanta oli, että koska tartuntatautiryppäät ovat koulujen ulkopuolisia, oppilaitoksia ei ole syytä tässä kohdassa sulkea.

Oppilaitosten avoinna pitämisellä Paimion tartuntatautiviranomaiset haluavat tukea  sitä, että lasten arki pysyy mahdollisimman normaalina.

Kokemukset kasvosuojainten käytöstä ja muiden hygieniaohjeiden noudattamisesta kouluissa olivat hyviä, mikä tuki ratkaisua. Paimiossa on maskisuositus peruskoululaisilla neljäsluokkalaisista eteenpäin ja  sekin on otettu hyvin vastaan.

Monet seutukunnalla urheilutoimintaa järjestävät seurat ilmoittivat loppuviikolla, että nekin pidättäytyvät nyt lasten harrastustoiminnan käynnistämisestä Paimion ja Sauvon paikallisen tartuntatilanteen rauhoittamiseks, vaikka maakunnallinen koronatyöryhmä suositti alkuviikolla rajoitusten keventämistä.

Tartuntatautitilanteen kehittymistä seurataan jatkuvasti. Tarvittaessa yhtymähallitus kokoontuu päivän varoajalla tekemään uusia päätöksiä rajoitustoimenpiteistä.

Julkiset tilat suljetaan 28.2. asti

Kuntayhtymän hallitus linjasi, että Paimion opiston toiminta, siis kansalaisopisto ja musiikkiopisto siirtyvät etäopetukseen, ja opetustilat pysyvät suljettuina. Paimion ja Sauvon kirjastojen asiakastilat suljetaan, samoin muut julkiset harraste-, kulttuuri- ja sisäliikuntatilat.

Rajoitustoimet ovat voimassa 13.2. – 28.2.2021 ja koskevat siis sekä Paimion kaupunkia että Sauvon kuntaa.

Yhtymähallitus suositteli myös yksityisiä palveluntuottajia tekemään vastaava päätös harraste- ja sisäliikuntapaikkojen sulkemisesta ajalle 13.2.–28.2.2021.

Edelleen kuntalaisille viesti kuuluu, että kodin ulkopuoliset kontaktit on hyvä pitää minimissä ajalla 11.-24.2. Vain välttämätön asiointi kodin ulkopuolella on suositeltavaa.  Kuntalaisia on myös suositeltu hakeutumaan koronatestiin lievistäkin oireista.

1 KOMMENTTI

  1. Jospa nyt ymmärrettäisiin että tämä ei ole leikkiä vaan suosituksia pitää noudattaa. Ei asioita voi arvottaa niin että tuo vaara koskee vain yli 80-vuotiaita. Me nuoremmat siis voimme olla välittämättä määräyksistä koska korona ei iske meihin niin kovaa.

Kommenttien lisääminen on estetty.