Laskiaispullavohveleita ystävälle-namskis, sunnuntaina on ystävänpäivä

0
Vanhan ajan karkkikaupan voi rakentaa lasikipoista ja irtokarkeista.

Tuplajuhlapäivänä on lupa herkutella. Koska sunnuntaina vietetään sekä ystävänpäivää että laskiaista, kokeile yhdistää myös juhlapäivien herkut yhdeksi. Pullataikinan voi paistaa uunin sijaan vohveliraudalla sekä leikata ja täyttää sydämiksi ystävälletai nykyisessä rajoitustilanteessa vaikka kotiväelle. Vielä helpommalla pääsee jos vohveliraudalla paistaa munamaidossa kastettuja valmiita viipaleita pullapitkosta köyhien ritareiden tapaan.

Laskiaispulla­vohvelit



Tarvikkeet:

Löyää pullataikinaa tai valmis pullapitko

Vispautuvaa kermaa

Hilloa

Tee näin:

Valmista noin 2,5 dl pullataikina ohjeen mukaan, mutta laita jauhoja vähemmän kuin normaalisti. Taikina saa jäädä tarttuvaksi ja löysäksi. Kohota hyvin. Halutessasi voit käyttää myös valmista pullapitkoa. Tällöin leikkaa pitko viipaleiksi ja kasta viipaleet munamaitoon.

Kaada kohonneesta pullataikinasta vohveliraudan keskelle nyrkin kokoinen pala ja purista rauta kiinni, niin taikina levittyy tasaisesti. Jos käytät valmista pullapitkoa, anna munamaidon kunnolla imeytyä viipaleisiin ja aseta kaksi viipaletta vierekkäin paistumaan. Viipaleet tarttuvat paistossa kiinni toisiinsa.

Leikkaa sydämiksi, anna jäähtyä ja täytä hillolla ja kermavaahdolla.

Hedelmä- ja

karkkivartaita



Ystävänpäiväherkuiksi sopivat myös raikkaat hedelmävartaat. Näyttävät herkut onnistuvat helposti pilkkomalla erivärisiä hedelmiä grillitikkuun. Tämä on takuuvarma keino saada myös lapset innostumaan hedelmien syömisestä!

Myös pehmeistä karkeista voi tehdä karkkivartaita, jotka sellofaaniin käärittyinä ovat myös hauskoja ystävänpäivälahjoja. Karkkivartaisiin sopivat parhaiten vaahtokarkit, pehmeät hedelmäkarkit sekä remmit ja käärmeet kiemuroiksi pujotettuina.

Käynti

karkkikaupassa



Käynti oikeassa karkkikaupassa on lapsille elämys, mutta vanhanajan karkkikaupan voi sisustaa lapsille myös kotiin. Kerää kotoa lasipurkkeja, jalallisia laseja ja pieniä maljakoita kipoiksi. Lajittele irtokarkit astioihin yhtä lajia kuhunkin. Ottimiksi sopivat pienet hopealusikat.

Jokainen asiakas pääsee vuorollaan ostoksille kertomaan, kuinka monella pennillä tai hopeakolikolla haluaa mitäkin karkkia, jotka myyjä annostelee esimerkiksi kartongista pyöräytettyyn tuuttiin.

Inspiraatiota vanhanajan karkkikauppaan voi hakea katsomalla Peppi Pitkätossu -sarjan jakson, jossa Peppi käy kaupoissa.