”Taas Suomen karhu elämöi, pudisti kämmentään ja löi.” ” Äl yli päästä perhanaa.” ”Mut laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää.” ”Tasan ei käy onnen lahjat.” ”Mihin ehtii vielä, jos elää saa?”
Tässä muutamia irrallisiksi lohjenneita sanontoja Vänrikki Stoolin tarinoista. Runebergia ei useinkaan siteerata tietoisesti. Lause Suomen karhun elämöinnistä ei ole tuttu Viapori-runosta vaan Tuntemattomasta sotilaasta, jossa Hietanen siteeraa: ”Taas Suomen karhu elämöi, se nosti kämmentäs ja löi.” Runomuotoiset tarinat kertovat vuosien 1808–1809 Suomen sodan sankareista, voitoista ja tappioista, ihanteina aseveljeys, itsehillintä, urhoollisuus ja uskollisuus. Kokoelma teki J. L. Runebergista Suomen kansallisrunoilijan ja kokoelman ensimmäisestä runosta Maamme tuli Suomen kansallislaulu. Runo Kuoleva soturi kertoo Lemun taistelusta Kaarinan Lemunniemessä, jonne pystytettiin runosta nimensä saanut muistomerkki, kun taistelusta oli kulunut 200 vuotta.
Suomen kansallisrunoilija kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Suomentajia ja suomennoksia on lukuisia. Vänrikki Stoolin tarinoiden suomennoksista tunnetuin on Paavo Cajanderilta vuodelta 1889, Teivas Oksalan ja Juhani Lindholmin suomennokset ovat tältä vuosituhannelta. Vuonna 2007 Lindholmin suomennoksessa ”Siitä Suomen karhu riski uutta voimaa sai – ja iski.” ja ”Noin! Noin! hän huusi. Hyvä poika! Pidä puolesi! Ne perkeleet ei päästä saa tuon sillan herroiksi.” 2000-luvulla myös Mauri Kunnas tarttui Runebergiin ja teki lastenkirjassa Koiramäen Martta ja Ruuneperi oman tulkintansa Sven Tuuvan tarinasta. Tarinan kertoja, Suomen sodan veteraani Remuliinin pappa, on ollut sodassa rummunlyöjänä. Pappa tietää silminnäkijänä, kuinka Svenille naurettiin, kun tämä piti pyssyäänkin väärin päin. Mutta niin vain oli Sven mies paikallaan, kun hän kävi käsirysyyn estääkseen vastustajan etenemisen sillalla.
Virsikirjan uudistustyössä 1850-luvulla J. L. Runeberg kirjoitti kuutisenkymmentä virttä, joista parikymmentä on säilynyt näihin päiviin asti. Yksi tunnetuimmista on ”Mä silmät luon ylös taivaaseen”, mikä Julius Krohnin suomennoksena tuli virsikirjaan vuonna 1886. J. L. Runeberg ei sitä enää nähnyt, hän kuoli 1877.
Outi Kortesuo
Kirjoittaja on Piikkiö-Seuran puheenjohtaja.
