Mondaysport

0

Joskus yksinkertaiset ideat voivat olla tosi hyviä. Joskus voi saada monta kärpästä yhdellä iskulla. Meille kävi näin.

Sovimme – ystäväni ja minä, ystävän lapset ja omat tyttäreni – pari vuotta sitten, että liikumme yhdessä joka viikko tiettyyn aikaan. Päiväksi valikoitui maanantai, jolloin kenelläkään ollut mitään kiinteää menoa. Maanantai-iltaisin meidät on voinut siitä asti bongata mistä päin Paimiota tahansa lenkkarit jalassa. Välillä on ollut muitakin mukana ja liikuntatreffimme ovat avoimet, mutta yleensä porukkamme muodostuu kahden perheen eri-ikäisistä jäsenistä. Meillä on tietysti oma WhatsApp-ryhmä, jonka joku nuoremmista nimesi Mondaysportiksi. Ryhmässä ehdotellaan ja sovitaan, mitä milloinkin tehdään.

Periaatteeksi on muodostunut, että maanantai-illoille ei yleensä sovita muuta ja liikkumaan lähdetään joka säässä. Alkuaikoina taidettiin joskus jättää lähtemättä vesisateeseen, mutta nykyään räntätuiskukaan ei meitä estä, jos sauna muistettiin laittaa lähtiessä lämpiämään.

Meitä on monta, joten usein jakaudumme pienempiin porukoihin. Lenkki yksille, pulkkamäki toisille. Uimista heille, kuntosali meille, mikä milloinkin mukavalta tuntuu! Noin tunnin kestävä liikkuminen jättää iltaan hyvin tilaaa myös läksyille ja muulle tekemiselle. Maanantain yhteistä liikkumista odotetaan, ja siitä saa reippaan startin viikkoon.

Yhdessä liikkuminen on hauskaa. Lähtemisen kynnys on matala, kun lähtö on sovittu ja kalenterissa. Kuulumisten vaihto onnistuu samalla. Jokaiselle meistä on näin taattu ainakin yksi liikuntakerta viikossa! Koronakeväänkin yli pystyimme liikkumaan ulkona turvallisesti, ja se toi voimia arkeen, kun kontaktit muuten olivat vähissä. Nyt juuri ei pääse uimaan eikä salille yhdessä, mutta lenkille, hiihtoladulle, luistelukentälle ja pulkkamäkeen pääsee. Kuntoportaisiin, poluille, metsiin, ulkokuntoilulaitteisiin ja puistoihin on päässyt koko ajan.

Välillä mondaysporttailemme hiki hatussa, mutta ei otsa rypyssä. Henkilökohtaisia ennätyksiä on rikottu, mutta joskus joidenkin sporttailijoiden Vistan-lenkki on johtanut peruskestävyysvauhdilla M-marketin karkkihyllylle, eikä sekään kauheasti haitannut.

Toivottavasti kaikki, jotka sitä toivovat, löytävät itselleen liikuntakavereita, sillä yhdessä liikkuminen on sosiaalista, terveellistä, hauskaa, helppoa ja usein myös ilmaista iloa.

Katariina Mikkola

Kirjoittaja liikkuu aina(kin) maanantaisin.