Paimion koronatartuntaluku nyt 65, Sauvo yhdeksän

2

Paimiossa on THL:n tilastoimia koronatartuntoja tänään perjantaina kirjattu 65 kappaletta. Määrä kasvoi eilisestä siis kolmella.

Sauvossa tartuntojen kokonaismäärä on nyt yhdeksän. Kaarinan 267.

Kaupunki tiedotti eilen torstaina, että Paimion opiston järjestämässä toiminnassa on tapahtunut altistuminen koronavirukselle. Altistuminen koskee yhteensä 13 henkilöä. Kaikkiin asianosaisiin on ollut tartuntatautiviranomainen yhteydessä, ja määrännyt altistuneet tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.

Maakunnallinen koronakoordinaatioryhmä on jatkanut kaikkia suosituksia helmikuun loppuun. Ryhmä on todennut, että aikuisten ja nuorten aikuisten vastuu tartuntojen ja massa-altistusten välttämisessä korostuu. Toisen asteen oppilaitokset jatkavat hybridiopetuksessa. Koordinaatioryhmä muistuttaa, että työpaikoilla on edelleen voimassa maksimaalinen etätyösuositus.

Torstaista 11.2.2021 alkaen on edelleen sallittua tarvittaessa järjestää korkeintaan kymmenen henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, kunhan niissä ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia ja on voimassa 10.3.2021 asti.

Kaikkiaan koronatapauksia on Varsinais-Suomessa koko epidemian aikana todettu nyt 4 481

Ulkoliikuntaan vahva suositus

Ulkoliikuntapaikkoja voivat käyttää kaikki ikäryhmät. Vähintään kahden metrin turvaväleistä tulee huolehtia jokaisessa tilanteessa.

– Nyt jatketut suositukset kattavat hiihtolomakauden. Alueellamme on erinomaiset mahdollisuudet ulkona liikkumiseen. Ulkona turvavälien noudattaminenkin on helpompaa. Liikunnan ilo otetaan siis irti ulkoillen, sanoo sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä .

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Merja Salminen
3 kuukaudet sitten

Kasvomaskit pakolliseksi kaikille, muuten tilanne pahenee. Lastenkin on todettu tartuttavan.

Minävaan
2 kuukaudet sitten

Mahtaako nämä olle näistä todetuista altistumisista tulleita vai mistä. Paljon kuitenkin tullut lisää muutamassa päivässä.