Paimiossa korona aiheutti vain hetken notkahduksen asuntokauppaan

0
Matti Bastman kertoo, että suurin kysyntä kohdistuu omakotitalojen lisäksi pieniin hyväkuntoisiin kerrostaloasuntoihin.

PAIMIO

Pienille kerrostaloasunnoille ja hyväkuntoisille omakotitaloille riittää kysyntää Paimiossa. Koronasta ei tullutkaan asuntokaupan jarrua vaan tahti alkoi kiihtyä ensihämmennyksen laannuttua.

– Viime vuoden maalis- ja huhtikuussa puhelin ei pärissyt juuri lainkaan. Toukokuussa alkoi tilanteen normalisoituminen ja vauhti vain kiihtyi syksyä kohti, kiinteistönvälittäjä Matti Bastman OP Koti Lounais-Suomi Oy LKV:stä kuvailee.

– Ennen koronaa Paimiossa oli yleensä myynnissä keskimäärin noin 100 asuntoa ja nyt noin 50. Viime vuonna kasvava kysyntä kohdistui eniten omakotitaloihin ja vapaa-ajan asuntoihin.

Moottoritie kasvatti vetovoimaa


Bastman on toiminut kiinteistönvälittäjänä Paimiossa jo 39 vuotta. Hänelle on muodostunut varsin hyvä kuva Paimion vetovoimaisuuden kehityksestä.

– Moottoritien valmistuminen aikoinaan lisäsi todella selvästi ihmisten kiinnostusta Paimiota kohtaan. Muuttajia alkoi tulla etenkin Turun suunnasta. Myös hyvät harrastusmahdollisuudet kuten uimahalli ja Paippi ovat lisänneet Paimion vetovoimaa.

– Oman osansa tekevät kohtuulliset hinnat, jotka ovat pysyneet aika lailla vakioina. Esimerkiksi omakotitalot ovat huomattavasti halvempia kuin Kaarinassa tai Liedossa. Hintaero voi olla useita kymmeniä tuhansia euroja tai jopa satatuhatta, Bastman arvioi.

– Pienempiin kerrostaloasuntoihin muutetaan usein Paimion sisällä, mutta omakotitaloihin ja isoihin rivitaloasuntoihin tullaan enimmäkseen muilta paikkakunnilta.

Osa asunnoista

myydään nopeasti


Bastman kertoo, että nyt kysytään eniten hyväkuntoisia omakotitaloja ja uudehkoja kerrostaloyksiöitä ja -kaksioita. Pienet kerrostaloasunnot kiinnostavat myös sijoittajia.

– Vaikeimmin myytäviä ovat isot kerrostaloasunnot, mutta niillekin löytyy ostajia, kun hinnat ovat kohdillaan.

– Kaikkien kohteiden keskimääräinen myyntiaika on tällä hetkellä kaksi kolme kuukautta, mutta osa asunnoista menee kaupaksi hyvinkin nopeasti. Jopa ennen kuin ilmoitukset ehtivät nettiin tai lehteen.