Paimiossa liuta uusia koronatartuntoja – viikon luku nousi hälyttävästi

0
Sairaanhoitaja Johanna Lindholm ottamassa Paimion pääterveysaseman korona drive in- testejä.

PAIMIO,SAUVO

Paimion koronatilanne on rajusti heikentynyt. Viikon tartuntasaldoksi kirjataan nyt 14 uutta koronatartuntaa. Tämän viikon lukemat kääntävät tartuntatilanteen hälyttäväksi, sillä luvut ovat pandemian ajan korkeimmat. (luku tarkistettu Paimion tartuntatautirekisteristä klo 13.10.)
Paimion-Sauvon terveyskeskuksen johtava lääkäri Nora Hagelberg sanoo, että osasta tartunnoista ei tiedetä, mistä ne ovat peräisin, mutta osa liittyy aikaisempiin tartuntaketjuihin.

Hän ei voi tarkemmin määritellä, millaisia tartuntaketjuja on ilmennyt, mutta myöntää, että muutamat niistä liittyvät selvästi ryhmätilanteisiin. Pari tartuntaa on mahdollisesti peräisin ulkomailta, mutta siitä ei vielä ole tietoa, ovatko ne ärhäkämpää virusvarianttia. Se selviää vasta myöhemmissä tutkimuksissa, sillä kaikki mahdollisesti ulkomailta tulleet tartunnat tutkitaan.

Tässä tilanteessa johtava lääkäri alleviivaa sitä, että sekä THL:n että alueellisen koronatyöryhmän suositusten noudattaminen on erittäin tärkeää.

– Pyydän jokaista huolehtimaan edelleen tarkasti maskin käytöstä, käsihygieniasta, kahden metrin turvaväleistä ja muista koronaohjeista. Suojautumistoimet ovat todella tärkeitä.

Paimion kaupunki tiedotti tiistai-iltana 11 henkilön altistumisesta kaupungin ylläpitämässä Tapiolan päiväkodissa. Myös viime viikolla Paimiossa on tapahtunut yksi joukkoaltistuminen.

Altistumisten vuoksi omaehtoisessa karanteenissa on tällä viikolla jo satakunta paimiolaista.

Kaikkiaan Paimioon on kirjattu THL:n torstain lukujen mukaan nyt 62 koronatartuntaa. Sauvossa tartuntojen määrä on yhdeksän ja Kaarinassa 262. Sauvoon kirjattiin torstaina yksi ja Kaarinaan kolme uutta tartuntaa.

THL raportoi koko maassa torstaina 444 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista 52 raportoitiin Varsinais-Suomen alueella. Tartuntoja todettiin yhteensä 14 Varsinais-Suomen kunnassa. Turussa uusia tartuntoja kirjattiin 26 ja Paimiossa toiseksi eniten eli seitsemän. THL:n luvut ovat siis käytännössä eilisen lukuja.

Rokotusohjeistus muuttui

THL pidensi keskiviikkona tehosterokotusten välit 12 viikkoon. Kuntayhtymän alueella se tarkoittaa, että ikääntyneiden joukkorokotukset alkavat jo viikolla seitsemän. Hagelberg kertoo, että joukkorokotukset niin paimiolaisten kuin sauvolaistenkin osalta tapahtuvat pääterveysasemalla samoissa alakerroksen tiloissa, joissa influenssarokotuksetkin annetaan.

Hänen mukaansa resurssit rokotuksia varten ovat kunnossa.

– Olemme rektytoineet lisää henkilöstöä ja rekrytoimme edelleen. Toki tilanne voi muuttua esimerkiksi sairastumisten ja karanteenien vuoksi, mutta tällä hetkellä näkymä on, että resursseja on riittävästi.

Myöhemmässä vaiheessa, eli jos ja kun Astra-Zenecan rokotteet tulevat saataville, rokotuksia todennäköisesti annetaan myös Sauvossa.

THL:n tilaston mukaan Paimiossa on torstaihin mennessä rokotettuja 402 henkilöä ja Sauvossa vastaava luku 97. Noin 10 % yli 80-vuotiaista kuntayhtymän asukkaista on tähän mennessä saanut koronarokotteen.