Pääsiäinen on kevään juhla, johon uskonnollisessa mielessä liittyy kristinuskon vahvin sanoma ylösnousemuksesta ja lunastuksesta. Pääsiäisviikolla tunnelmat kulkevat ilosta suureen suruun ja jälleen iloon. Moni meistä nauttii pääsiäisen ajasta eräänlaisena siirtymisriittinä talvesta kevääseen, pysähdytään pohdiskelemaan mennyttä ja näkemään kevät luonnossa. Pääsiäisen tutut elementit tuovat esiin valon määrän lisääntymistä, aurinkoa, vihreyttä, syntymää. Väheksyä ei pidä sitäkään, että tässä parin pyhäpäivän kupeessa voi olla tarjolla tilaisuus pitää pieni kevätlomanen.
Näin toivottavasti tälläkin kertaa, vaikka tässä ajassa – jo toisena keväänä peräkkäin – meitä edelleen varjostaa kulkutaudin uhka ja sen etenemisen torjumiseksi jo tehdyt ja suunnitellut toimet. Tavallaan tässä on pysähdytty ja hiljennytty jo kuukausitolkulla.
Tätä aikaa varjostaa kasvava vastakkainasettelu, kärsimättömyys ja negatiivisuuden kierre. Kun vielä vuosi sitten meistä suurin osa luotti lähes varauksetta annettuihin ohjeisuksiin, niin nyt yhä useampi ”horjuu uskossaan” ja kysyy, miksi torjuntatoimissa otetaan se tai tämä linjaus. Epätietoisuus toimien oikeellisuudesta, kohtuullisuudesta ja aikataulusta kasvaa niin ihmisten mielissä kuin mediassakin, ja varsinkin kun samalla koko ajan tulee tietoa myös vaikutuksista ja seurauksista.
Ja kysyähän saa ja pitääkin. Se on sivistysvaltion vahvuutta, ettei kaikki ylempää annettu ole kiistatonta. Joskus tänään tehty linjaus voi osoittautua jo huomenna huonoksi. Pitäisikö sen kanssa elää ja pärjätä, kun ”tulipa tehtyä”? Kuka oikeasti haluaisi tätä?
Vaikka päätösten ja toimien taustalla olisi miten vilpitön tahto ja aikeet, kyllä silti tulee virheitä. Puntarointi kahden pahan välillä voi johtaa väärään valintaan. Suurin virhe minusta on se, jos ei ymmärrä muuttaa ratkaisuja, jos ja kun ne osoittautuvat vääriksi. Historia on maailmanlaajuisesti täynnä tätä oppia.
Itse myönnän ihmettelleeni liikkumisrajoitusten lakivalmistelua ja aikataulua. Miten hallinto voi itse unohtaa, millainen aika lakiehdotuksen käsittelyyn väkisinkin kuluu. Ymmärrämme me alamaiset senkin, että jotain outoa siinä on, kun rajoitukset kiireen vilkkaa höystetään liudalla poikkeuksia, joita väännellään ja käännellään. Tottakai sen seurauksena voimme leukailla, että ”korona ei näemmä tartu cittareissa ja prismoissa, mutta erikoisliikkeissä kyllä.” Surullista on se, että mitä enemmän epäselvyyttä ja hämmennystä esiintyy, sitä hanakammin me tavalliset ihmisetkin olemme nahjaamassa asioista toisillemme ja näin vaalien alusaikaan kuka mitäkin tausta-ajatteluaan vasten.
Meille on jo vuoden ajan suollettu viestiä älä tee niin, älä tee näin. Tai sitä, että ”nyt ei ole aika…”. Tottakai se koettelee ja kiristää hermoja, herättää kummastusta ja kysymyksiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jos kysyy ja ihmettelee, on heti kapinan sydämessä.
Rauhallista pääsiäistä!
Taina Tukia
