
– Naisten pitäisi kunnioittaa itseään ja puhua itselleen kauniisti – niin kuin puhuisi parhaalle ystävälle. Naisten pitäisi ylipäätänsä muistaa itsensä ja oma hyvinvointinsa paremmin, sanoo Anna Pesonen.
Naiseuden teemoja käsitellään Pesosen Strong and independent – Naiseuden monet kasvot -nimisessä näyttelyssään, joka on esillä maaliskuun ajan Kaarina-talon toisessa kerroksessa. Näyttely kattaa kymmenen akryylivärein tehtyä pääosin abstraktia maalausta, joista kuitenkin on mahdollista löytää erilaisia naiseuteen liittyviä esittäviäkin elementtejä.
Näyttelyn maalaukset piikkiöläinen Pesonen on maalannut viime vuoden aikana.
Maalaaminen on omaa aikaa
Pesosen oma matka taiteilijaksi lähti käyntiin oman ajan etsimisellä kolmisen vuotta sitten. Kahden pienen lapsen äiti pohti, miksi lapsilla on usein paljon asioita, joista he nauttivat, mutta aikuisten aika kuluu pääasiassa tehden asioita, joita vain täytyy tehdä.
– Aloin miettiä, mikä olisi asia, mitä voisin tehdä, jolla saisin omaa rauhaa ja voisin kokea sellaisen flow-tilan. Mietin, mihin lapsena oikein syvennyin ja muistin, että tykkäsin silloin piirtämisestä ja maalaamisesta, Pesonen muistelee.
Niinpä hän alkoi harjoitella akryylimaaleilla maalaamista.
Perheenäitinä Pesonen kuitenkin koki huonoa omaatuntoa omaan harrastukseen tuhlaamisesta.
– Ajattelin, että en voi käyttää perheen rahoja sellaiseen, että ostaisin itselleni esimerkiksi maaleja. Niinpä aika pian aloin kevytyrittäjäksi, jotta voin myydä teoksiani ja niillä tuloilla sitten kattaa tarvikkeet, hän kertoo.
Itseoppinut taiteilija
Pesonen on ammatiltaan lähihoitaja ja taiteilijana hän on itseoppinut. Hän kertoo, että harjoitteli maalaamista muun muassa Youtube-videoita katsomalla.
Vaikka hän aloitti maalaamaan vasta kolme vuotta sitten, on hän pitänyt jo useammankin näyttelyn.
– Piikkiön kirjastossa, piikkiöläisessä kahvila Pirskatissa ja Turussa Bar Kukassa, hän kertoo.
Kolmivuorotyötä tekevänä Pesonen maalaa aina kun sille on aikaa.
– Joskus joku maalaus saattaa seistä pitkäänkin viimeistelemättä, joskus työ syntyy tunneissa. Joskus saatan lasten päiväunien aikaan aloittaa maalausta, joka sitten jää, ja jatkan sitten illalla kun lapset menevät nukkumaan, Pesonen kuvaa.
Välillä Pesonen maalaa oman inspiraationsa mukaan, välillä taas tekee tilaustöitä.
– Olen myös maalannut teoksia esimerkiksi biisien inspiroimana, hän kertoo.
Myös kaikki Kaarina-talon näyttelyssä oleva teokset ovat myynnissä.
– Näistä ensimmäinen tosin jo meni ennen kuin olin saanut teoksia edes ripustettua, Pesonen naurahtaa.
Anna Pesonen: Strong and independent – Naiseuden monet kasvot
1.–31.3. Kaarina-talo 2. krs
Anna Pesonen
31-vuotias lähihoitaja
Asuu Piikkiössä
Inkerinsuomalainen, syntynyt Venäjällä
Perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta
Lukevia naisia postikorteissa
Maaliskuussa Kaarina-talon näyttelyissä keskiössä ovat naiset maaliskuun alussa vietettävän naistenpäivän sekä 19.3. vietettävän Minna Canthin päivän kunniaksi. Anna Pesosen maalausten lisäksi Kaarina-talon ensimmäisessä kerroksessa on esillä Anneli Perälän postikorttikokoelman pohjalta työstetty näyttely Lukevia.
Anneli Perälä on työskennellyt Kaarinan kaupunginkirjastossa itse kirjastonhoitajana vuosina 1992–2007. Hän on keräillyt lukevia naisia esittäviä postikortteja jo vuosikymmeniä. Postikorteissa on lukevia naisia niin maalauksina, piirroksina kuin valokuvina useilta eri aikakausilta.
Lukevia, Anneli Perälän postikorttikokoelma
1.–31.3. Kaarina-talo 1. krs
Kuraattori Anu Tuomi
Marianne Montosen akvarelleja Piikkiön kirjastossa
Piikkiön kirjastossa on maaliskuun ajan puolestaan esillä Marianne Montosen akvarelleja.
Montonen on ammatiltaan modisti ja toiminut yrittäjänä koko elämänsä. Jäätyään kuusi vuotta sitten eläkkeelle, hän aloitti uudelleen maalaamisen, jota oli harrastanut yli 20 vuotta. Harrastus alkoi aikoinaan posliinimaalauksesta, mutta nykyään akvarelli ja erityisesti kiinalainen tussi-akvarellimaalaus ovat olleet etusijalla.
Montonen on opiskellut maalausta kansalaisopistossa useiden eri taiteen opettajien ja taiteilijoiden kursseilla ja hän on mukana myös Kaarinan Taideyhdistyksen toiminnassa.
Montonen on hullaantunut lintuihin, joita näkyy useissa hänen Piikkiön kirjastossakin esillä olevissa maalauksissa. Myös maisemat ja kukat kuuluvat hänen lempiaiheisiinsa.
Marianne Montonen: Akvarelleja
1.–31.3. Piikkiön kirjasto