Huomioi yksinäiset ympärilläsi

0

Alkaa olla vuosi siitä, kun Suomi, muiden maiden tavoin, alkoi sulkea toimintaansa. Maaliskuussa alkoivat liikkumissuositukset ja riskiryhmäläisiä varoiteltiin liikkumasta muiden ihmisten keskellä. Työni takia tapasin silloin paljon ihmisiä rajoituksista huolimatta. Alkuun ihmisten ajatuksissa liikkui pelko, ehkä harmikin. Kohta alkoi purkautua epätoivo. Liikkumisrajoitukset otettiin vakavasti, joskus liiankin ja moni koki ulkona liikkumisen kielletyksi. Tässä kohtaa keskustelin ihmisten kanssa siitä, kuinka tärkeää oli lähteä ulos luontoon ja nauttia raittiista ilmasta. Meillä on täällä Varsinais-Suomessa tilaa liikkua ilman isoja ihmismassoja. Metsää riittää ja vain mielikuvitus on rajana.

Tuli kesä ja tilanne rauhoittui hetkeksi. Syksyllä tuli uusi piikki. Maskinkäyttökehotukset ja rajoituksia alettiin jälleen tarkentaa. Useamman kerran olen kuullut epätoivon asiakkaitteni puheesta. Eristyneisyys alkaa taas. Ja tunnustan suoraan; tilanne painaa myös minua. En pelkää, mutta kyllähän rajoitukset harmittavat. Olen ehkä onnellisessa asemassa, koska työni on pakko hoitaa paikan päällä. Sitä ei voi hoitaa etänä. En voi lukittautua kotiini tietokoneen ääreen. Moni kokisi sen pelottavana, jopa vaarallisena. Ja onhan se sairastumisen riski kaikkialla. Mutta itse koen asian hiukan eri tavalla.

Ihminen on sosiaalinen olento. Tarvitsemme toisia ihmisiä, enkä ihmettele ollenkaan ihmisen ja esimerkiksi koiran yhteistä historiaa – molemmille sosiaalinen yhteisö on jopa elinehto. Ymmärrän hyvin asiakkaitteni surun sukulaisten tapaamiskielloista, ravintola-asiakkaiden harmin ja meidän kaikkien pelon liikkumisrajoituksista. Tarvitsemme ihmiskontakteja. Haluamme tavata ja keskustella. Miten käy yksinäisten ihmisten, jos kaikki tapaamiset estetään?

Jokaisen naapurustossa tai lähipiirissä elää yksinäinen henkilö. Ihminen, joka jostain syystä ei omaa lähiperhettä. Kun seuraavan kerran kuljette tiellä tai näette kaupassa, pysähtykää hetkeksi kiireeltänne ja tervehtikää. Saattaa olla tämän ihmisen ainoa keskustelu koko päivän aikana. Ja on myös muita tapoja ilahduttaa yksinäistä. Kortti tai jopa kirje ilahduttaa todella paljon. Pieni huomiointi antaa elämäniloa ja tunnemme olevamme pala jotain isompaa. Pidetään vain etäisyydet ja huoli hygieniasta niin selviämme kyllä.

Petri Laine