Paimio haluaa määräysvallan ajoharjoittelurataan

0
Ajoharjoittelurata toimii keskeisellä alueella moottoritien ja Neste-liikenneaseman kupeessa.

PAIMIO Ajokortin hankintaan ja erityisesti liukkaan kelin ajoharjoitteluvaatimuksiin liittyvät lakimuutokset veivät pohjan Varsinais-Suomen Ajoharjoitteluradan liiketoiminnalta ja yhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin.

Ratayhtiön taloudellinen tilanne on johtanut siihen, että viime kuukausina Paimion kaupunki on yhtiön suurimpana osakkeenomistajana pyrkinyt kasvattamaan osakeomistustaan. Kaupunki haluaa yhtiöön määräysvallan, mikä antaa pelivaraa turvata akuuttia kassavajetta konsernirahoituksella ja ennenkaikkea turvata Paimion määräysvalta sen suhteen, mitä ratayhtiön omaisuudelle tapahtuu.

Viimeksi Salon kaupunginhallitus päätti maanantaina myydä Paimion kaupungille kolme ajoharjoitteluratayhtiön osaketta, ja tämän kaupan toteutumisen jälkeen Paimion omistuksessa on yhtiön osake-enemmistö, eli 76 osaketta yhtiön 151 osakkeesta.

Paimio haluaa siis olla ratkaisevassa asemassa sen suhteen, mitä ajoharjoitteluradan alueelle tulevaisuudessa tapahtuu.

Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki sanoo suorasukaisesti, ettei Paimiossa toimivan yhtiön hallinnassa olevaa ja yritysalue YksYkkösen kupeessa olevaa noin kahdeksan hehtaarin kiinteistöomaisuutta haluta päästää ainakaan ”ajelehtimaan” siinä tilanteessa, että ratayhtiön toiminta loppuu.

– Kaupunki suurimpana omistajana toimii vastuullisesti, mutta samalla luonnollisesti valvoo etuaan.

Merkittävistä rahoitustarpeista ei yhtiön osalta tiettävästi ole kyse.

Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata on toiminut Paimiossa yli 30 vuotta ja sillä on ollut toistakymmentä osakkeenomistajaa. Mukana osakkeenomistajina ovat esimerkiksi monet lähiseudun kunnat, kuten Salon lisäksi Somero, Lieto, Naantali, Marttila, Sauvo ja Koski TL.

Kunnallislehteä kustantavan Salon Seudun Sanomat Oy:n emoyhtiö TS-Yhtymä myi omistamansa neljä osaketta Paimion kaupungille muutama viikko sitten.