PAIMIO
Paimion Parhaat 2020 -virtuaaligaalassa 14.3.sunnuntai-iltana palkittiin Paimion viime vuoden parhaat urheilijat, valmentaja, joukkueet sekä lajien parhaat ja arvokisojen kultamitalistit. Samassa tilaisuudessa palkittiin lisäksi Vuoden nuori, Kunnon kuntalainen, Vuoden liikuntateko sekä Vuoden kulttuuriteko. Gaala järjestettiin tänä vuonna etänä.
Voit katsoa palkintogaalavideon jutun yläosasta.
Paimion parhaana urheilijana palkittiin Topias Arola. 20-vuotias suunnistaja kuuluu nuorten suunnistusmaajoukkueeseen.
Vuoden nuorena palkittiin puolestaan Joonas Särvä, joka raadin perustelujen mukaan toimii hyvänä esimerkkinä ja roolimallina muille nuorille yritteliäisyytensä, rohkeutensa ja avuliaisuutensa vuoksi.
Kunnon Kuntalaiseksi valittiin Ossi Vesalainen, joka on aktiivinen kunto- ja terveysliikunnan sekä talkootyön edistäjä ja usean eri paimiolaisen seuran ohjaaja lasten ja nuorten liikunnassa. Hän on myös toiminut jo vuosien ajan paikkakunnan liikuntakulttuurin hyväksi, muun muassa seuraparlamentin jäsenenä.
Vuoden liikuntateoksi valittiin Kriivarin koulun vanhempainyhdistyksen järjestämät Halloween- ja joulupolut, jotka toteutettiin Kriivarin koulun lähimetsiin ja joita pystyi kiertämään oman aikataulunsa mukaisesti.
Vuoden kulttuuritekona palkittiin Kolmisäkeinen luontohetki. Hankkeessa paimiolaiset alaluokkalaiset kirjoittivat kolmisäkeisiä, luontoteemaisia haikurunoja, joista pystytetty näyttely oli esillä Paimion Jokipuistossa.
Paimion Parhaat urheilijat:
1. Topias Arola
2. Inga Dambe
3. Emma Tainio
4. Lotta Kukkonen
5. Sanna Oksanen
6. Katri Lindeqvist
7. Markus Lindeqvist
8. Juha-Matti Salmela
9. Selina Arola
10. Valtteri Laaksonen
Lajien / lajiryhmien parhaat:
Frisbeegolf: Kalle Savonen
Jalkapallo: Maisa Ikäheimonen
Jääkiekko: Selina Arola
Kamppailulajit: Juha-Matti Salmela
Keilailu: Sanna Oksanen
Lentopallo: Lotta Kukkonen
Pesäpallo: Lauri Gröndahl
Ratsastus: Riina Vihanto
Salibandy: Aleksi Kantola
Suunnistus: Topias Arola
Voimailulajit: Valtteri Laaksonen
Yleisurheilu: Emma Tainio
Paras seurajoukkue: Peimari United miesten jalkapallon edustusjoukkue
Paras viestijoukkue: Paimion Rasti H35 SM viestijoukkue
Paras valmentaja: Sami Haltia