
Päätös tehtiin tartuntalain perusteella ja paikallisen epidemiologisen tilanteen vaatimalla tavalla.
Rajoitustoimenpiteiden voimassaoloa jatketaan ajalla 8.3. – 28.3.2021. Paimion opiston opetus tapahtuu vain etänä. Kirjastojen asiakastilat on suljettu. Julkiset harraste- ja sisäliikuntatilat on suljettu. Rajoitustoimet koskevat sekä Paimion kaupunkia että Sauvon kuntaa.
Yhtymähallitus suosittelee myös yksityisiä palveluntuottajia tekemään vastaavat päätökset sulkea harraste- ja sisäliikuntapaikkoja 28.3.asti.
Aluehallintovirasto on jo aiemmin jatkanut rajoitusta, joka kieltää 26.3.2021 asti Varsinais-Suomen kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään kuusi henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa.
Kuntayhtymä suosittelee edelleen kuntalaisia rajoittamaan kaikki kodin ulkopuoliset kontaktit minimiin ja suorittamaan vain ehdottoman välttämätön asiointi kodin ulkopuolella. Kuntalaisia myös suositellaan hakeutumaan koronatestiin lievistäkin oireista.