Parantola siirtyi Alvar Aalto -säätiön hallintaan virallisesti maanantaina

0
Parantolassa on tarkoitus aloittaa majoituspalvelut noin vuoden kuluttua. Ensi alkuun majoitus tapahtuu 1960-luvulla rakennetussa sairaanhoitajien rakennuksessa. - Potilashuoneiden mahdollista majoituskäyttöä pohditaan myöhemmin, Helander kertoo.

PAIMIO

Alvar Aalto -säätiö on saanut Paimion parantolan virallisesti hallintaansa maanantaina 1.3. Varsinainen yleisölle avoin toiminta tiloissa avautuu kuitenkin aikaisintaan toukokuussa.

– Viime aikoina olemme tehneet kiinteistöön liittyviä toimia. Olemme hoitaneet esimerkiksi vakuutuksia, vartioinnin tehostamista, sähkö- ja lämmityssopimusten jatkot ja palvelusopimukset kuntoon. Kevään aikana jatketaan tilojen muokkauksen, dokumentoinnin, kuntotutkimuksen ja huoltokirjan parissa, säätiön toimitusjohtaja Henna Helander kertoo.

Opastuskierrokset parantolassa alkavat pienessä mittakaavassa todennäköisesti toukokuussa, riippuen koronatilanteesta.

– Kesäkuun alusta alkaen olisi tarkoitus laajentaa opastuksia niin, että 90 minuutin pituisia opastuksia olisi viisi kertaa viikossa. Tämän lisäksi useamman kerran päivässä olisi lyhyempi vilkaisu rakennukseen, minkä lisäksi pääsisi katsomaan näyttelyitä omatoimisesti.

Parantolassa on jo tällä hetkellä näyttely, jossa kerrotaan Alvar ja Aino Aallon arkkitehtuurista, designista ja parantolan historiasta. Tämä näyttely päivitetään, minkä lisäksi pienempiä teemanäyttelyitä on tulossa potilashuoneisiin.

Helander kertoo, että koronatilanteen pahenemisen varalle on jo tehty varasuunnitelmia.

– Silloin voisimme järjestää ”Piknik Paimiossa” -tyyppistä ulkotiloissa tapahtuvaa opastusta alueeseen.

Parantolan metsät -yhdistys suunnittelee alueelle myös luontopolkua.

Kahvila ja majoituspalvelut

Opastuskierrosten lisäksi parantolaan on tarkoitus saada kahvila, joka aloittaisi toiminnan kesäkuussa. Kahvilan paikkaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Noin vuoden kuluttua paikassa avautuu suunnitelmien mukaan myös vierailijakeskus.

Helander kertoo, että koska parantola on hakenut Unescon maailmanperintökohteen statusta, vierailukeskuksen perustaminen on tarpeellista.

– Unesco-kohteissa pitää aina olla vierailukeskus, jossa on perusopastusta, siitä lähtee opastuskierrokset ja lisäksi paikkaan tulee museokauppa, kahvila ja fasiliteettitilat. Vierailukeskuksen paikaksi olemme kaavailleet entistä asuinrakennusta, joka on toiminut myös terveysasemana ja kantaa lempinimeä bunkkeri.

Unescon maailmanperintölistalle pääseminen on pitkällinen prosessi, joka voisi Helanderin mukaan kaikista positiivisimmissakin arvioissa tapahtua aikaisintaan kuuden vuoden kuluttua.

Majoituspalvelut parantolassa aloitetaan noin vuoden kuluttua.

– Majoitus tapahtuu erillisessä sairaanhoitajien rakennuksessa, joka on rakennettu 1960-luvulla. Potilashuoneiden mahdollista majoituskäyttöä suunnitellaan myöhemmin, Helander kertoo.

Tällä hetkellä Paimion parantolassa toimii Mannerheimin lastensuojeluliiton kuntoutussäätiö, jonka on tarkoitus jatkaa tiloissa vastaisuudessakin.