Valopilkut kasvavan työttömyyden takana: Vain pieni määrä lomautuksia muuttunut irtisanomisiksi ja avoimia työpaikkoja on hämmästyttävän paljon

0
Ravintola-alan uudet rajoitukset tarkoittavat ainakin uusia lomautuksia. Toistaiseksi vain marginaalinen määrä korona-ajan lomautuksia on vaihtunut irtisanomisiksi Varsinais-Suomessa, kertoo tiistaina julkaistu Työllisyyskatsaus. Arkistokuva: Ari-Matti Ruuska.

Talouden hiljeneminen on vähentänyt työvoiman kysyntää Varsinais-Suomessa, mutta uusia avoimia työpaikkoja on edelleen yllättävän hyvin.

Tammikuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen työ- ja elinkeinotoimistossa 6 200 kappaletta eli lähes saman verran kuin vuosi sitten. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 15 000 kappaletta eli vain kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna tammikuun aikana 10 300 kappaletta, joista 6 600 oli uusia, tammikuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli tammikuussa tarjolle Varsinais-Suomessa hieman enemmän kuin vuotta aiemmin.

Turun seudulla avoimien työpaikkojen määrä oli samalla tasolla sekä vuoden 2020 että vuoden 2021 tammikuussa, ilmenee tiistaina julkistetusta Varsinais-Suomen tammikuun Työllisyyskatsauksesta.

Paimiossa avoimia työpaikkoja oli kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten, mutta yksittäisen kunnan sisällä vaihtelut voivat olla melko isoja.

TILASTOT eivät kuitenkaan kerro aivan koko totuutta, huomauttaa Varsinais-Suomen Ely-keskuksen analyytikko Juha Pusila.

– On muistettava, että korkean osaamisen työpaikkoja puuttuu näistä tilastoista. Muun muassa korkean profiilin suunnittelu- ja johtotehtävissä näyttää olleen vähän kysyntää.

– Johtajia on jäänyt työttömäksi melkoisesti viimeisen puolen vuoden aikana. Myös korkeakoulutettujen tekniikan alan osaajien kysynnässä on ollut pientä alamäkeä, mutta se on kääntymässä kasvuun.

– Nämä työpaikat eivät näy niinkään tilastoissa, vaan rekrytoinnit tapahtuvat esimerkiksi headhunterin avulla.

Vuoden 2020 aikana avautui noin 58 000 työpaikkaa eli kysyntä oli yllättävän vilkasta, vaikka huippuvuoden 2019 luvuista jäätiinkin.

PAIMIOSSA oli tammikuussa 385 työtöntä työnhakijaa. Se on 150 enemmän kuin vuosi sitten. Myös Sauvon 86 työttömässä on nousua viime vuoteen.

Paimion työttömistä lomautettuna oli tammikuussa 130. Sauvossa neljännes työttömistä oli lomautettuna.

Varsinais-Suomen pienin työttömyysaste oli tammikuussa Sauvossa, 6,3 prosenttia. Maakunnan korkein työttömyysaste oli Turussa, 14,6.
Paimion työttömyysaste oli 7,5.

TYÖTTÖMIEN määrä tammikuussa oli Varsinais-Suomessa lähes kolmanneksen suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

Myös koko maassa työttömyys kasvoi samaa tahtia.

Varsinais-Suomessa ja koko Suomessa työttömien määrän kasvu oli tammikuussa edelleen painotetusti lomautettujen määrän kasvua.

Varsinais-Suomen työ-­ ja elinkeinotoimistossa oli tammikuun lopussa 26 700 työtöntä työnhakijaa. Vuotta aiemmasta työttömien määrä kasvoi 6 500 henkilöllä eli 32 prosentilla.

TYÖTTÖMYYDEN ennustaminen vuodelle 2021 on vaikeaa, sillä koronatilanne, virusmuunnokset ja rokotusten kattavuus vaikuttavat esimerkiksi teollisuuden vientiin ja sitä kautta työllisyyteen.

– Ollaan sillä tavalla optimistisia, että kesän lopulla tilanne alkaa helpottaa meillä ja vientikohteissa rokotusten ansiosta, arvioi Ely-keskuksen analyytikko Juha Pusila.

– Yhdysvaltojen koronarokotuksista voisi toivoa vientiapua Eurooppaan ja myös Suomelle. Yhdysvallat on Suomelle erittäin tärkeä vientimaa ja Yhdysvaltojen muuttunut kanta rokotuksiin voisi tuoda helpotusta tälle saralle.

LOMAUTETTUNA olevien määrä oli huhti-toukokuun vaihteessa 2000-luvun huipussa niin koko maassa kuin Varsinais-Suomessa.

Toukokuussa alkanut lomautettujen määrän supistuminen kääntyi joulukuussa kauden mukaiseen kasvuun. Vuodenvaihteen huipun jälkeen

on lomautettujen määrä kääntynyt uudelleen laskuun.

Nopeasti vaihtuva koronatilanne luo suurta epävarmuutta työllisyys- ja lomautustilanteen ennustamiselle. Selvää on, että ravintola-alan uudet rajoitukset näkyvät ainakin lomautuksina.

Suurempi uhka on, jos jo vuoden kestänyt koronavaihe muuttuu yrityksissä lomautuksista irtisanomisiin.

– Toistaiseksi onneksi vain marginaalinen määrä lomautuksia on muuttunut irtisanomisiksi meidän alueellamme, kertoo Pusila.

UUSI koronavuosi jatkaa trendiä pitkäaikaistyöttömyyden kasvusta.

Pitkäaikaistyöttömiä on selvästi enemmän kuin vuosi sitten ja pian vuoden kestänyt kasvu jatkuu Varsinais-Suomessa, ilmenee Työllisyyskatsauksesta.

Uusi ilmiö ovat pitkäaikaislomautetut, joita Pusila laskee olevan jo useita satoja Varsinais-Suomessa.

– Nämä ovat henkilöitä, joilla lomautus alkoi viime vuoden alkupuolella koronan myötä. Sen jälkeen lomautus on jatkunut ja jatkunut. Tämä ryhmä alkaa näkyä pitkäaikaistyöttöminä.

Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 2 400. Se on 400 enemmän kuin vuosi sitten. Kasvuvauhti on kiihtynyt viime kuukausien aikana.

VARSINAIS-SUOMEN työllisyysaste ei näytä kääntyneen viime vuoden viimeisellä neljänneksellä voimakkaaseen laskuun kuten monissa muissa maakunnissa, kirjoittaa tietopalvelupäällikkö Antti Vasanen Lounaistiedosta. Varsinais-Suomen työllisyysasteen trendi oli vuoden 2020 lopussa 73 prosenttia, eli se oli samalla tasolla kuin ennen koronakriisiä.

– Työllisyyden trendikäyrän suunnan määrittäminen nykyisessä epävarmassa tilanteessa on kuitenkin haastavaa, minkä vuoksi työllisyyden trendilaskelmiin on syytä suhtautua varauksella aikasarjan uusimpien tietojen osalta, muistuttaa Vasanen.

 

Varsinais-Suomi: Työttömyystrendit 2021

  • Työttömien määrä oli koronakriisin seurauksena selvästi koholla Varsinais­-Suomessa ja koko maassa.
  • Vuodenvaihteen huippu työttömien ja lomautettujen määrissä on lähtenyt laskemaan normaaliin tapaan.
  • Erityisesti lomautettujen määrä oli yhä vahvasti koholla vuotta aiempaan verrattuna.
  • Pitkäaikaistyöttömiä on selvästi enemmän kuin vuosi sitten ja yli puoli vuotta kestänyt kasvu jatkuu.
  • Talouden vaimeneminen on supistanut työvoiman kysyntää myös Varsinais-Suomessa.
  • Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli tammikuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,7 prosenttia.
  • Vuoden 2020 tammikuussa se oli 8,9 prosenttia.
  • Työttömien osuus työvoimasta oli koko maassa Varsinais-Suomea korkeampi, 12,7 prosenttia.
  • Lähde: Varsinais-Suomen Työllisyyskatsaus.