”Kaikkihan koronaan ovat kyllästyneitä ja väsyneitä.”
Niinpä. Kulkutaudin leviämisuhan kyljessä monien mieltä painaa. En tiedä mikä on totuus, mutta omasta mielestäni vähän jokainen on lopen kyllästynyt ja väsynytkin niin kaikkiin rajoituksiin, suosituksiin kuin myös etätyöhön ja harrastusten pulaan. Näin lyhyesti listaten.
Työmaalla ollaan omissa oloissaan, jos paikalla edes ollaan. Työtoverit voivat olla etänä, eikä luontevaan ajatustenvaihtoon sovi teams tai zoom oikein aidosti kuitenkaan. Itse tunnistan, että teamsissa alkaa ajatus harhailla, varsinkin kun ”käydään vähän läpi tätä”. Kyllästyneisyys ja sitä kautta ideattomuus ja aikaansaamattomuus kasvaa. Oletteko huomanneet, että yhä harvempi kai enää iloittelee sillä, miten tehokkaasti työt tulee etätöissä hoidettua.
En usko siihen, että etätyöskentely on aukottomasti jokaiselle sopiva tapa työskennellä. Minun lapsuudessani sanottiin, että ”hetken sitä on vaikka aidanseipäänä”, mutta niinpä, kuka sitä nyt kovin kauan jaksaisi seistä paikallaan.
Tavallaanhan tässä on oltu paikallaan – pysähdyksissä monen monta kuukautta.
Ihan puolihuolimattomasti moni kertoo leiponeensa, pyykänneensä tai käyneensä vaikka hakemassa postipaketin – työajalla siis. Ajatus harhailee, koska kotona on vaan toista kuin työmaalla. Joku paapoo lemmikkiään nyt pitkin päivää, ja tekihän maakuntalehti siitä sivun jutunkin. Toki voihan se ajatus harhailla töissäkin, mutta yleensä työyhteisö kyllä aika äkkiä herättää jokaisen hoitamaan oman tonttinsa.
Pienemmissä myymälöissä ei ovi juuri käy. Monen hiustyyli on pidentynyt. Liikkuminen on useimmille nykyään pelkkää kävelyä, ehkä virkeimmillä myös juoksua ja pyöräilyä. Kaupassa käydään kiireen vilkkaa, jos käydään. Ulko-ovella tulee ehkä tuttu vastaan, mutta tunteeko maskin takaa ja viitsiikö pysähtyä sanailemaan…Nettikaupoista kärrätään tavaraa kotiintoimituksilla niin, että toisilla maksukyky on koetuksella.
Ketään ei oikein voi kutsua kylään, eivätkä kaikki välitä tulla. Kaikenmaailman teamsit ja zoomit ja facebook-livet sun muut striimaukset eivät korvaa tunnelmaa, läheisyyttä ja aitoutta.
Tämän ei pitänyt olla mikään ruikutusteksti, vaikka siltä tässä kohden jo tuntuisi. Vaan mieluummin teksti, joka kuvaa miten meitä yhdistää kohtalotoveruus korona-ajassa, joitakin enemmän ja joitakin vähemmän. Ja samalla todeta, että koronan varjossa on helppo väsyä, kyllästyä ja ärsyyntyäkin, mutta senkin voi pärjätä.
Tämän päivän havainnot ulkona: leskenlehtiä penkassa, rinnepensaan isot silmut, nälkäisen pupun rouhima omenapuu… Kypärä päässä laudalla kiidättävä teini.
Joskus myöhemmin muistelemme, miten korona-ajastakin selvittiin.
Taina Tukia
