Eilen maanantaina Peimarin alueella ei raportoitu ainoatakaan koronavirustartuntaa. Kyseessä ei ehkä ole Peimarin ainoa täysin koronaton päivä kuluvan vuoden aikana, mutta melkein ainoa joka tapauksessa. Ja jatkossa niitä tulee lisää. Toivottavasti jo tällä viikolla.
Maakunnan yleisen tautitilanteen kannalta Peimarin nollalukuakin merkittävämpi seikka lienee se, että Turussa todettiin eilen vain seitsemän koronavirustartuntaa. Aika kauas saa mennä ajassa taaksepäin ennen kuin yhtä alhainen Turkua koskeva luku tulee vastaan.
Tänään tiistaina luku voi toki olla jo isompi. Varmasti kuitenkin lähempänä nollaa kuin sataa.
Tartuntoja vähemmän ja rokotteita huomattavasti enemmän. Sellainen näyttäisi olevan loppukevään ja alkukesän sävel. Voimme jo melko hyvällä syyllä uskoa, että juhannukseen mennessä moni perusterve työikäinenkin on saanut rokotteen.
Toki hyvä kehityssuunta on mahdollista vielä romuttaa. Etenkin vappu tölkkeineen ja toikkarointeineen tarjoaa siihen oivalliset mahdollisuudet. Mutta jätetään enemmät varoittelut THL:lle ja sairaanhoitopiireille. Heillä on suurempi kyky ja viisaus pukea riskit – joista valtaosa on ihan todellisia – sanoiksi.
Maailmalla on koronaa yhä niin paljon, että tulevanakin kesänä mökkeily ja kotimaanmatkailu ovat lomanvieton vankkoja kivijalkoja.
Esimerkiksi Ruotsiin ja Turkkiin ei näillä näkymin kannata lähiaikoina matkustaa. Toisaalta muun muassa Portugali ja Irlanti näyttäisivät olevan tällä hetkellä melko virusvapaita maita.
Tilanteet saattavat kuitenkin muuttua nopeasti. Yhtä lailla hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Se on Suomessakin nähty.
Koronalukujen selkeä laskusuunta ja samanaikainen sään lämpeneminen tekevät oletettavasti hyvää myös mielenterveydelle. Jo nyt on havaittavissa, että sapekkaiden pandemia-kommenttien määrä on sosiaalisessa mediassa vähenemään päin.
Ehkä kyse on myös siitä, että vapaa-aikaa osataan pikkuhiljaa käyttää muuhunkin kuin somessa mesoamiseen. Johan sellaiseen tulikiveen ja tappuraan runsaassa vuodessa väsyykin.
Mitä koronasta on vuoden kuluessa opittu? Varmaan paljonkin, mutta ainakin se, että kun tartuntaluvut alkavat muuttua todella ikäviksi, niin ”hätäjarrusta” kannattaa vetää heti eikä parin viikon kuluttua.
Sillä tavoin vahingot jäävät kaikkien kannalta vähäisemmiksi.
PERTTU HEMMINKI