Ei uusia koronatartuntoja Paimioon tai Sauvoon

0

Torstaina ei kirjattu yhtään uutta koronatartuntaa Paimioon eikä Sauvoon. Kaarinaan tapauksia kirjattiin kaksi. Yhteensä koko Suomessa tartuntoja raportoitiin 289.

Paimion terveyskeskuksessa rokotetaan tällä hetkellä 70 vuotta täyttäneitä sekä 65–69-vuotiaita. Jälkimmäisten rokotusajat ovat ensi viikolle täynnä ja seuraavan kerran niitä voi varata ensi viikon torstaiaamuna.

Sen sijaan riskiryhmäläisille rokotusaikoja on tällä hetkellä avoinna ensi viikollekin. 16–64-vuotiaat THL:n riskiryhmä 1:een ja 18–64-vuotiaat riskiryhmä 2:een kuuluvat voivat varata aikoja tervyskeskuksesta. Ainakin torstaina iltapäivällä näitä aikoja oli vielä hyvin varattavissa.

Samalla kun koronatartunnat ovat seudulla vähentyneet, on vähentynyt myös koronatestattavien määrä. Viikolla 12 Paimion terveyskeskuksessa testattiin 177 ihmistä, josta määrät ovat tippuneet keskimäärin 30 ihmisen viikkovauhtia viikolle 15 tultaessa.

Urheilutilat pysyvät Varsinais-Suomessa suljettuna vielä ainakin sunnuntaihin saakka. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt, että urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat on pidettävä suljettuina myös ajalla 15.–18.4. Myös ravintolat pysyvät kiinni ainakin 18.4. saakka.

 

 

 

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments