Joko olet kokeillut tuftaamista?

0
Tuftaamisen aloittamiseen tarvitaan tuftausneula, tuftauskangasta sekä kehys, joka voi olla esimerkiksi kirjontakehys. Tarvikkeita on saatavilla esimerkiksi Oivatikissä.

Tuftaus eli punch needle -tekniikka on parin viime vuoden aikana näkynyt monessa paikassa. Tuftauskursseja järjestetään eri opistoilla ja tänä keväänä tekniikasta ilmestyi myös suomalainen kirja, Johanna Lumilan Lumoavaa tuftausta.

Myös Paimion kangaskauppa Oivatikin yrittäjä Sari Stenlund kertoo, että varsinainen villitys tuftaus on ollut nyt noin vuoden ajan.

– Vuosi sitten hankin tuftaustarvikkeita tänne myyntiin, hän kertoo.

Vaikka tekniikka on monelle tullut tutuksi vasta hiljattain, on kyseessä itse asiassa jo satoja vuosia vanha käsityötekniikka.

Mutta mitä se tuftaus sitten on? Tekniikan englanninkielinen nimi punch needle tulee lyömistä, tai iskemistä tarkoittavasta sanasta ja se kuvaa tekniikkaa hyvin: tuftauksessa tuftausneulaa, johon villalanka on pujotettu, isketään kankaan läpi nopeaan tahtiin. Liikettä toistamalla kankaan molemmin puolin muodostuvat pienet lankalenkit. Lankalenkeistä muodostuu sitten erilaisia kuvioita.

Voisi kuvitella, että lankalenkit purkaantuisivat helposti, mutta koska pistoja tehdään vieri viereen ja kangas tuftataan aivan täyteen, ei kangas purkaannu – ellei niin halua. Aloittelijoillekin tekniikka on helppo myös siksi, että jos kuvioon tulee virheitä, ne on helppo purkaa vain langasta vetämällä. Kuviot myös syntyvät nopeaan tahtiin, missä onkin varmasti syy siihen, miksi tuftauksesta on tullut lyhyessä ajassa suosittua.

Jämälangat käyttöön



Jos haluaa kokeilla tuftausta, täytyy ensin hankkia tekniikkaa varta vasten kehitetty tuftausneula. Tuftauslangan on oltava mieluiten villaa, sillä tekokuitu purkaantuu helposti. Koska tuftauksessa pienetkin langanpätkät voi käyttää aivan loppuun saakka, voi siinä hyvin hyödyntää jämälankoja.

Tuftaustyö tehdään kankaalle, joka pingotetaan jonkinlaiselle kehikolle. Tarkoitukseen sopii esimerkiksi valmis taulunkehikko, josta maalauspohja on purettu pois tai vaikkapa kirjontakehys.

Kankaaksi sopii siihen tarkoitettu tuftauskangas tai esimerkiksi pellava tai säkkikangas. Pääasia on, ettei kankaaseen jää ylimääräisiä reikiä kun tuftausneulaa kuljettaa sen lävitse.

Muutama kikka tuftauksesta on hyvä oppia ennen kuin homma voi alkaa. Ensinnäkin neula pitää työntää aivan loppuun saakka kankaasta läpi ja kun sen nostaa, sitä ei saa nostaa liian korkealle, näin lanka muodostaa kankaalle lenkin. Neula pitää olla myös aina olla sen terä ulospäin ja langan pitää kulkea vapaasti itsestä pois päin.

Kunhan tekniikassa pääsee alkuun, voi tuftaustöistä valmistaa esimerkiksi seinätauluja, sisustustyynyjä tai vaikkapa mattoja ja laukkujakin.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments