Suomen kieltä on moitittu hankalaksi oppia ja omituisen kuuloiseksi. Miten hölmistyttävää. Suorastaan pöyristyttävää. Onko kauniimpaa kuin ”Heinäsaari, tumma saari”, – lausahdus runo jo itsessään, kuin sama ruotsiksi: ”Hö ö, mörk ö”. ”Kulkea peräkanaa” on huomattavasti jämäkämpää ja selkeämpää kuin ranskalaisten ”aller á la queuleuleu” (ääntyy ’alee a la kölölöö’). Mieluummin mietiskelen: ”kuljeskelisinkohan”, kuin ruotsin tapaan ”skulle jag gå lite dit och hit utan något särskilt ändamål?”.
Pieni lapsikin jo erottaa kaksoiskonsonantit ja vokaalit: tuuleeko vai tuleeko. Tuulleeko huomenna? Kokko kokoo koko kokon kokoon. Ihan selvä peli. Samoin sanojen kaksoismerkitykset. Haen lakkaa satamasta, kun lakkaa satamasta. Kuusi palaa, mutta vain kuusi, ei viisi tai koivu. Muut eivät tule takaisin eikä muita ole pilkottu osiin. Käsittämättömän ymmärrettävää. Palokuntaa ei välttämättä tarvita.
”Epäilyksettäkään”, = 1 sana, vrt. ”without no doubt at all = 5 sanaa”, suomen kieli on maailman kielistä siis päättelyidemme perusteella selkein. Vähiten sanoja lauseessa. Viimeistelemättömyydessään moni muu maailman kieli kaipaisi tarkemmin tarkasteltuammekin samankaltaista rakenteellista mutkattomuutta lauseenmuodostukseensa niin yhdyssanoin kuin pääteasetteluin. Ja tuota en käännä millekään lauseelle, mutta oletan, että sanoja ja sivulauseita olisi huomattavasti enemmän kuin tuon lauseen 16. Vai päätyisitteköhän asiaan perehdyttyännekin samaan lopputulokseen (should you find the same conclusions after carefully considering these same facts and lingual phenomenas)?
Otetaan sana ja lisätään siihen päätteet, kuinka mukavaa ja vaivatonta. Vaiva, vaivaton, vaivattomuus, vaivattomuudellaan, vaivattomuudellaankaan, vai vaivattomuuteensakaanhan hän ei kaatuisi. Sanopa sama vaikka vinkuintiaksi. “He would not fall in his lack of any sort of pain of his own”? Enkä vastaa englannin virheistäni, kielivirheidenvalitusasiainkäsittelyviraston palvelupisteen henkilökuntaa ei nyt tavoiteta johtuen virkaehtosopimuksen säädösten mukaisista vuotuisista pekkaspäivistä.
Toivoisin kovasti, että possessiivisuffiksi säilyisi elinvoimaisena, koska minä haluan omistaa sukkani, kotini, tunteeni enkä minun sukat, sinun koti tai hänen tunne. Englanti on pahin kieleemme tunkeutuja ja haksahdan itsekin usein harmillisesti siihen: olen ”niillä huudeilla” ihan ”fiiliksissä” ”treenissä” mun ”personal -rainerin” kanssa. Olisinkohan asiaa ajateltuani sittenkin niillä seuduilla hyvällä mielellä kuntoilemassa henkilökohtaisen kuntovalmentajani kanssa? En enää halua olla ”style” vaan tyylikäs. En ”freessi”, vaan raikas. En ”down”, vaan alamaissa. Sanat ovat valintojamme, valitaan kotimaista. Kun urheilija -sanaa Helsingin olympialaisten aikoihin valittiin, oli kilpailevana vaihtoehtona uljailija. Uljailu, uljailullisuus, uljailla. Olisipa ihanaa uljailla!
Uljaillaan ainakin tavattoman rikkaalla kielellämme. Käytetään sen monimuotoisia lauserakenteita ja sanamuotoja, sanastoa ja taipuvuutta. ”Ääliö älä lyö, ööliä läikkyy” on huomattavasti kuvailevampi kuin ”Du idioten, slå inte, mitt öl ska skvalpa”. Hölökynkölökyn (Hölökyn kölökyn? Hölökynpä kölökynpä hölökyn) suomen kielelle ja sen erinomaisuuden kirjalliseen muotoon taivutelleelle Agricolalle!
Eliisa Gylén
Kirjoittaja ihannoi äidinkieltään.
