On sitä ennenkin rokotettu

0

– Suomen rokotushistorian ja lääketieteen uranuurtajat tulivat Paimiosta ja Piikkiöstä

Koronarokottamisesta on puhuttu viimeisen vuoden aikana paljon. Mutta harva tietää, ettei keskustelu rokottamisesta ole suinkaan mikään uusi asia. Paimiolaisina ja piikkiöläisinä voimme olla hieman ylpeitäkin siitä, että rokottamisen varhaisina aikoina Suomen lääketieteen ja rokottamisen merkittävimmät henkilöt olivat tältä seudulta kotoisin.

Isorokko oli 1700-luvulla yleisimpiä kuolinsyitä Euroopassa. Vielä 1750-luvun Turussa isorokko oli lähes jokasyksyinen vieras ja epidemia saavutti Turun jälleen 1754. Tuolloin Suomen ja samalla Ruotsin ensimmäisen rokonistutuksen teki Johan Johansson Haartman, Turun piirilääkäri. Myöhemmin hänestä tuli Turun Akatemian ensimmäinen Suomessa syntynyt lääketieteen professori, Haartman oli syntynyt Paimion pappilassa 19.9.1725.

Lääketieteen professori Gabriel Erik von Haartman (1757-1815) ja hänen poikansa Carl Daniel (1792–1877) ovat puolestaan Piikkiön Raadelman Haartmaneja. Gabriel Erik Haartmanin kirjoittamaa ohjekirjasta rokonistutuksesta jaettiin seurakunnille (1799), suomeksi Neuwo, kuinga yhteinen kansa taitaa istutta rupulia. (rupuli=isorokko). Lääkintöhallituksen ylijohtaja, kirurgian ja lapsenpäästöopin professori Carl Daniel von Haartman puolestaan mm. organisoi kulkutautien vastaista kamppailua ja julkaisi 1844 – 1845 suurelle yleisölle tarkoitetun lääkärikirjan.

Nykyään Haartmanin nimeen törmää enimmäkseen Helsingissä; Haartmanin sairaala, Haartmanin kampusalue ja Haartmaninkatu on nimetty meidän Haartmaniemme mukaan. Von Haartmanien merkitys koko Suomen historialle on toki vielä paljon tässä mainittuja anekdootteja laajempi. Von Haartmanien sukuhauta on muuten Piikkiön historiallisella hautausmaalla.

Kotiseutuhistoriaa penkoessa löytää helposti myös paljon sellaista, mitä ei alun perin lainkaan etsinyt. Kuten Johan Haartmanin rauhoittavien tippojen reseptin (Tinctura dulcis Haartmani), anisöljyä, bentsoehappoa ja puhdistettua oopiumia, joka on värjätty karmiininpunaisella väriaineella kokkiniililla. Ei taitaisi tuo rohto saada enää myyntilupaa.

Marjo Uotila

Kirjoittaja on Piikkiö-Seura ry:n

hallituksen jäsen.