Taas pudottiin paikallisesti nollalinjalle koronatartunnoissa

0

Paimioon ja Sauvoon ei kirjautunut keskiviikkona uusia koronatartuntoja, Kaarinaan niitä kirjattiin THL:n rekisterissä kaksi. Varsinais-Suomessa uusia tapauksia kirjattiin 29. Niistä Turussa todettiin 15.

Suomessa raportoitiin tänään 244 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan maassa on nyt todettu 86 405 tartuntaa epidemian alusta alkaen.

Paimiossa tartuntojen kokonaismäärä on siis edelleen 205 ja Sauvossa 34. Kaarinan lukema on tänään 533.

Rokotusvauhti on kiihtynyt. Paimiossa rokotettiin viime viikolla rokotusajan korkein viikkolukema eli 444 annettua rokotusta, samoin Sauvossa, jossa piikin sai 148 henkilöä. Tässä luvussa on sekä ensimmäisiä rokotuksia että tehosteita.

Paimiossa rokotettujen osuus väestöstä on THL:n tilastoissa 27,6% ja Kaarinassa käytännössä sama. Sauvossa rokotettuja on jo yli 32 prosenttia kuntalaisista. THL:n arvion mukaan väestön rokotuskattavuus ylittää 70 prosenttia heinäkuun 18. päivän tienoilla.

Tuorein 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 101,9. Paimiossa runsas viikko ilmennyt tartuntarypäs näkyy selkeästi myös paikallisessa ilmaantuvuusluvussa: reilu viikko sitten luku oli alle 50:n ja eilen tiistaina 238.