Huomenna aukeavat rokotusajat Paimiossa 55-59-vuotiaille

0

Tänään keskiviikkona Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luvuissa on merkitty yksi uusi koronatartunta Paimioon. Varsinais-Suomessa eniten tartuntoja on kirjattu Saloon 18 ja Turkuun 14. Kaikkiaan tartuntoja oli maakunnassa reilut neljäkymmentä.

Suomessa on todettu 269 uutta varmistettua koronatartuntaa. Yhteensä tartuntoja on maassa todettu viime vuoden keväästä lähtien 87 798. THL kertoi keskiviikkona myös kahdesta uudesta koronaan liittyvästä kuolintapauksesta.

Salon luku oli koko maan neljänneksi korkein ja Turun luku viidenneksi korkein. Eniten tartuntoja raportoitiin Helsingistä. Pääkaupungissa uusia tartuntoja oli 65, Vantaalla 35 ja Espoossa 19.

Paimiossa käynnistyvät 55-59-vuotiaiden joukkorokotukset ensi viikolla. Ajanvaraus näihin aukeaa Paimion-Sauvon terveyskeskuksen sähköisessäajanvarauksessa osoitteessa https://paimio.terveytesi.fi huomenna torstaina. Terveyskeskus nimenomaan suosittelee sähköistä ajanvarausta, ja ilmoittaa nettisivuilla ja facebookissa kun ajat ovat täynnä.

Tällä viikolla ovat Turun seudulla käynnistyneet myös työikäisten rokotukset työterveydenhuollon kautta. THL:n rokotusrekistereihin rokotetut kirjautuvat aina kotikunnan mukaan.