
Paimioon on rakennettu vanhusten välimuotoista asumista varten kaksi senioritaloa, ja kolmas on suunnitteilla.
Jos asiat etenevät kaikilta osin joutuisasti, saattavat senioritalo C:n rakennustyöt alkaa Paimiossa jo ensi vuoden syksyllä.
Mutta ennen sitä edessä on vielä monta askelta: hankesuunnitelma, varsinainen rakennussuunnitelma, rahoituksen hakeminen ja saaminen sekä päätöksenteon eri vaiheet.
Luvassa myös
ryhmäkotiasumistaParikymmentä vuotta Paimion palvelukeskussäätiön hallituksessa toiminut, viime kesänä hallituksen puheenjohtajaksi valittu Jarmo Heimo toteaa, että vanhusten välimuotoisen asumisen kohdalla lisäneliöiden tarve on Paimiossa ”aika lailla akuutti”.
– Tarvetta on erityisesti sellaiselle asumiselle, jossa ikäihmisten tukipalvelut ovat aivan lähietäisyydellä. Suunnittelussa on lähdetty myös siitä, että C-taloon tulee perinteisten senioriasuntojen ohella ryhmäkotiasumista ja kotihoidolle laajemmat tilat.
Ryhmäkotiasuminen voisi olla sekä lyhyempää intervallityyppistä asumista että pitempiaikaista asumista.
Myös tilojen muunneltavuuteen on tarkoitus panostaa.
Eräs tärkeä yksityiskohta on, että C-talosta on tarkoitus toteuttaa katettu käytävä palvelukeskukseen.
Hankesuunnitelma
kohta valmisVaikka hanke on vasta alkuvaiheessa, tiedetään jo selkeästi mitä halutaan.
– Hankesuunnitelma on jo varsin pitkällä. Se valmistunee kesään mennessä, Heimo kertoo.
Hankesuunnitelman laatii Paimion kaupungin sosiaalitoimen ja palvelukeskussäätiön esittämien tarpeiden ja toiveiden pohjalta turkulainen Arkkitehtitoimisto Jarmo Saarinen Oy.
ARA on rahoittanut ja lainoittanut Paimion kahta edellistä senioritalohanketta. Myös C-talohankkeessa tarvitaan ARA:n apua ja tukea.
– Meillä on ollut ARA:n kanssa hyvä ja toimiva yhteistyö. Uskon, että kykenemme toteuttamaan C-talon muutaman vuoden kuluessa, koska meillä on osoittaa näille asunnoille todellinen tarve, Heimo sanoo.
Tarkasteluun
koko alueHankesuunnitelma ei koske pelkästään senioritalo C:tä. Tarkastelussa on koko se alue, missä sijaitsevat Paltanpuiston palvelukeskus, senioritalot A ja B sekä Ehtookonnun alueen kuusi rivitaloa.
– On nähty tarpeelliseksi selvittää esimerkiksi pysäköinnit, kulkuyhteydet eri yksiköistä palvelukeskukseen ja jäljellä olevan rakennusmaa.
– C-talon valmistuttua tilaa jää vielä kahdelle yksikölle.
Ainakin muutamista Ehtookonnun vanhoista rivitaloista tullaan asteittain luopumaan. Jotta uudisrakentamiselle saadaan tilaa, joutuu joku rivitaloista todennäköisesti lähivuosina purkulistalle.
Ehtookonnun rivitalot on rakennettu 70-luvulla ja 80-luvun alussa, ja ne vaatisivat jo kohtalaisen pian perusteellisen korjauksen.
Ne eivät ole nykyisten hoitotavoitteiden mukaisia vanhustenhuollon yksikköjä, vaan pikemminkin tavallisia, elinkaarensa loppupuolella olevia rivitaloja.