Muutama uusi ehdokas löytyi Paimioon ja Sauvoon

0

PAIMIO,SAUVO

Suurin osa kesäkuun kuntavaalien ehdokkaista on ollut selvillä jo helmikuussa, mutta vaalien siirto toi kuitenkin muutamia uusia ehdokkaita useille eri listoille kun listat suljettiin tiistaina. Vaaliviranomaiset tarkastavat listat ensi viikolla ja ehdokkaiden pitäisi saada numeronsa perjantaina 14.5.

Sauvossa perussuomalaisten listan ehdokasluku nousi viiteentoista, sillä aiemmin kerrottujen lisäksi ehdolle asettui Ismo Glad , kuorma-autonkuljettaja, eläkeläinen.

Vasemmistoliiton listalle löytyi uudeksi ehdokkaaksi Niko Reponen , ensihoitaja. Listalla on siis kaikkiaan ehdokkaita kahdeksan.

Sauvossa ehdokkaiden kokonaismäärä on nyt 81. Keskustalla on ehdokkaita täysi lista, eli 31 nimeä. Perussuomalaisten ehdokaslista on toiseksi suurin, 15 ehdokkaalla ja kokoomuksella on ehdokkaita 14. Kokoomus ja kristilliset ovat vaaliliitossa, jälkimmäisellä listalla on kolme ehdokasta. Vasemmistoliiton ehdokaslistalla on kahdeksan nimeä, SDP:n ja vihreiden listolla viisi ehdokasta.

Sauvon valtuustoon valitaan 21 valtuutettua.

Viisi uutta nimeä Paimioon

Paimiossa neljä puoluetta sai listoilleen uusia ehdokkaita. Sosialidemokraattien listalle lähti ehdolle Pasi Laakso erityisnuorisotyöntekijä, yhteisöpedagogi AMK. Kokoomuksen listalle lisättiin Silja Hongisto , sairaanhoitaja, YAMK ensihoidon kehittäminen ja johtaminen, terveydenhoitaja AMK. Kristillisdemokraattien listalle lisättiin Eija Muranen , lehtori, hortonomi AMK.

Kaksi uutta ehdokasta löytyi perussuomalaisten listalle: Sami Lehto , datanomi ja Topias Toivonen (sit.) opiskelija.

Paimion 35-paikkaiseen valtuustoon on nyt ehdolla 120 ehdokasta. Yksi uusi nimi listalle tarkoittaa sitä, että kokoomuksen ehdokaslista on nyt yhden pidempi kuin keskustan,eli 25. Sosialidemokraattien listalla on 22 ehdokasta.

Perussuomalaisten listan ehdokasmäärä kasvoi nyt 17 ehdokkaaseen. Vihreillä on 12 ja vasemmistoliitolla 10 ehdokasta. Kristillisdemokraattien lista kasvoi yhdellä uudella yhdeksään ehdokkaaseen. Liike Nyt on mukana vaaleissa yhdellä ehdokkaalla.