Ruma aaltopeltiaita poistuu pian Lämpökeskuksen kupeesta

0
Kaaritien varressa rikkonainen aita kiinnittää monen ohikulkijan huomion. Väylä on yksi Paimion sisääntuloväylistä.

PAIMIO

Kunnallislehden lukijat ovat panneet merkille, että Paimion Lämpökeskus Oy:n niin sanotun polttoainepihan ja Kaaritien välinen aita on surkeassa kunnossa.

Aidan alennustilaa on moitiskeltu muun muassa Kunnallislehden ”Nasevissa”.

Kaukolämpöyhtiö on saanut myös suoraa palautetta – päättäjienkin suunnalta.

Melko korkea ja väriltään ruskea aaltopeltiaita ei toden totta ole ollut kaunista katseltavaa. Varsinkaan sen jälkeen, kun kevätmyrsky heitteli aidankappaleita sinne ja tänne.

Puretaan

pian


Paimion Lämpökeskus Oy:n toimitusjohtaja Pekka Vihervuori hyväksyy kritiikin, ja kertoo, että lämpöyhtiö purkaa aidan kesäkuussa ja kärrää sen kappaleet kaatopaikalle.

Mutta jos joku tarvitsee ruskeaa profiilipeltiä ennen kuin se viedään kaatopaikalle, niin ”saa hakea”. Ilo on kokonaan lämpölaitoksen puolella.

– Olen lupaillut, että aita on poissa juhannukseen mennessä. Viivettä on tullut, koska tämä asia ei ole ollut yksin lämpökeskuksen päätettävissä, Vihervuori kertoo.

– Olemme kyseisen asfalttipihan alueella vuokralaisena, kuten myös Paimion kaupunki, joka varastoi alueelle maa-aineksia, muun muassa soraa, hiekkaa ja multaa.

Vihervuoren mukaan aita puretaan lämpöyhtiön piikkiin. Nähtäväksi jää, tuleeko tilalle uusi aita, vai pärjätäänkö ilmankin. Alueella on aidan lisäksi meluvallin tapainen kumpare.

Sopimusta

jäljellä


Aidan huono kunto johtuu ensi sijassa siitä, että runkopuut, joihin pelti on kiinnitetty, ovat lahonneet pahasti. ”Runkopuiden runkona” olevat puolikkaat puhelinpylväät ovat kuitenkin melko hyvässä kunnossa, ja ne säilytetään ainakin siihen saakka, kunnes on ratkaistu, rakennetaanko vanhan peltiaidan tilalle uusi aita vai ei.

Alueella on ollut aikaisemmin romuliikkeen varastopiha. Lämpökeskus vuokrasi alueen vuonna 2007 polttoainepihaksi, jossa säilötään muun muassa haketta, purua ja pienikokoista raakapuuta.

Vuokrasopimusta jatkettiin vuonna 2017. Kyseinen jatkosopimus on voimassa vuoteen 2027 saakka.

– Tämä on ollut meille hyvä kenttä. Olemme asfaltoineet sen, koska kaukolämpökattilaan ei saa mennä soraa eikä mahdollisia maaperän epäpuhtauksia, Vihervuori kertoo.

Luonnonpuuta saa tuoda

myös viikonloppuisin

– risuista puhdasta energiaa


PAIMIO

Perttu Hemminki

Paljon parjatun ja kieltämättä epäesteettisen aidan taakse säilötään muun muassa risuja, joita Paimion Lämpökeskus Oy ottaa maksutta vastaan kaupungin viheralueilta, paimiolaisilta taloyhtiöiltä ja myös yksittäisiltä kotitalouksilta.

– Risuja tulee pihoilta aivan valtavasti. Etenkin juuri tähän aikaan vuodesta. Henkilöautojen peräkärryillä, vaihtolavoilla ja niin edelleen. Pari kertaa vuodessa aidan takaa näkyy tielle korkea risukasa, joka ennen pitkää katoaa kattiloiden uumeniin.

Kyse ei ole mistä tahansa haravoiduista pikkurisuista, vaan merkittävästä energiaraaka-aineesta, josta saadaan vuosittain reilut 3 000 kuutiometriä valmista haketta.

– Risuista saatava vuotuinen energiamäärä on noin 2 500 megawattia, Pekka Vihervuori kertoo.

– Kaikki kannon yläpuoliset osat luonnonpuusta otetaan vastaan. Kuten myös pensaat, lukuun ottamatta orapihlajaa. Meille saa tuoda risuja omatoimisesti viikonloppuisinkin.

Käsiteltyä puuta, sohvia ja jääkaappeja ei kuitenkaan kannata paikalle rahdata, ellei kaipaa valvontakameratähteyttä.