Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén irtisanoutui – paikka tulossa heti hakuun

0

SAUVO

Sauvon kunnanjohtaja Seppo Allén on irtisanoutunut virastaan 1.6.2021 alkaen. 17 vuotta kunnanjohtajana toiminut Allén aikoo jäädä eläkkeelle.

– Monenlaista on sattunut ja tapahtunut näiden vuosien aikana. Sauvo on ollut hieno paikka olla töissä ja päätöksentekokulttuuri on asiallista. Haluan kiittää tässä yhteydessä työkavereita, päättäjiä ja kuntalaisia, Allén summaa.

Mitään yksittäistä kohokohtaa Allén ei urallaan nostoa ylitse muiden, sillä positiivisia asioita on ollut useita.

– Muun muassa kaava-alueiden tekeminen ja myyminen. Aikanani on myyty reilusti yli 100 omakotitonttia. Lisäksi tien 181 varrella yritysalue on kehittynyt ja kaupalliset palvelut onkin Sauvossa jo kohtuullisella tasolla.

Allén aikoo asua edelleen Sauvossa ja toivoo, että kunta saisi jatkossakin pysyä itsenäisenä.

– Parhaiten kunta kehittyy omissa käsissä ja talous edellä.

Virka auki

Kunnanhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan käynnistää uuden kunnanjohtajan rekrytoinnin valmistelut välittömästi. Sauvon kunnanjohtajan viran haettavaksi julistamisesta päätetään kunnanhallituksen ylimääräisessä kokouksessa tulevana maanantaina.