VAALISOHVALLA-sarja: Paimio hurmasi Aleksi Hermosen 

0
Aleksi Hermonen viihtyy Paimiossa perheensä kanssa. Hän haluaa luopua politiikassa turhasta riitelystä ja tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa.

PAIMIO

Opiskelijana Aleksi Hermonen  päätyi monenlaisiin vastuutehtäviin. Tutorina ja oppilaskunnassa toimiminen toimi ponnahduslautana politiikkaan. Paimiossa vasta alle kaksi vuotta asunut ehdokas ei pidä huonona asiana sitä, että hän ei ole Paimiosta kotoisin.  

– Näen vahvuutena sen, etten tiedä miten täällä on asiat ennen hoidettu. Ei tarvitse toimia niin kuin on aina toimittu, vaan voi tuoda rohkeasti esille uusia ideoita. Kun on vasta muuttanut kaupunkiin, ei ole henkistä painolastia suuntaan tai toiseen, se auttaa päätöksenteossa.  

Uusin silmin kaupunkia katsova vihreiden ehdokas kehuu pienen kaupungin tunnelmaa. Uusin ihmisiin on helppo tutustua, naapurit ovat mukavia ja jopa tuntemattomat ihmiset voivat pysähtyä kadulla rupattelemaan. Kehuja saa myös hyvät kävely- ja pyöräilyreitit.  

– Minulla on mielikuva, että täällä koulut ovat hyvässä kunnossa. Niiden kunnosta täytyykin pitää huolta. Laadukkaat oppimisympäristöt eivät ole nykypäivänä mitenkään itsestään selvyys.  

Koronan vuoksi Hermosella ei ole vielä tietoa ja kokemusta, kuinka paljon kaupunki panostaa esimerkiksi erilaisiin vapaa-ajan palveluihin tai tapahtumiin.  

– Jos täällä ei olla vielä panostettu nuorison matalan kynnyksen harrastepaikkoihin, se olisi todella tärkeää. 

Hermonen kertoo olevansa rauhallinen ja harkitseva tiimityöntekijä. Hän yrittää ymmärtää muiden näkökulmia asioissa, vaikka ne eroaisivat merkittävästi hänen omistaan. Porukassa hän pyrkii aina löytämään nopeasti sovun asioihin.  

– Näen että kunnallispolitiikka on yhteen hiileen puhaltamista yli puoluerajojen. Turhia riitoja ei päätöksenteossa kaivata.  

Sosiaalisessa mediassa eri kuntien ja kaupunkien keskustelua seuraava ehdokas on huomannut, että Paimiossa on hyvä keskustelukulttuuri. Toisia autetaan, asioista keskustellaan fiksusti ja ihmiset tietävät kaupungin asioista paljon. Asioista osataan myös tiedottaa kiitettävästi.  

Politiikkaan mukaan lähtenyt Hermonen on varautunut siihen, että myös kritiikkiä voi tulla vastaan. 

– Olen työssäni tottunut ottamaan vastaan kaikenlaista palautetta. Varmasti ensin kritiikki voi tuntua pahalta, mutta asioita ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Usein auttaa, kun aidosti kuuntelee kritiikin antajaa. Aina ei tarvitse vain listata faktoja toiselle osapuolelle.  

Jos Hermonen tulisi valituksi valtuustoon, hän lupaa tuoda ryhmään tietoa koulumaailmasta. Maatilojen elinvoimaisuus, kaavoitus ja vanhat rakennukset sekä terveyspalvelut ovat ehdokkaalle tärkeitä asioita.  

10 kysymystä


  

1.Jos et olisi nykyisessä ammatissasi, mikä sinusta tulisi “isona”?    

– Edunvalvoja   

2. Jos saisit valita yhden asian, minkä varmasti veisit läpi valtuustossa, mikä se olisi?   

– Kasvisruokaa kouluihin ja lähiruokaan panostaminen 

3. Jos sinun pitäisi leikata 20% pois jostain kunnan taloudessa, ja lisätä 20% rahaa johonkin toiseen asiaan, mitä tekisit?   

– Lisäisin rahaa lastensuojeluun. En ole asunut kaupungissa niin pitkään, että osaisin sanoa mistä leikata. 

4. Kumpaan panostaisit, maaseudun vai taajaman elinvoimaisuuteen?   

– Maaseutuun. 

5. Pitäisikö kunnan palveluita yksityistää vai luottaa enemmän kunnan palveluihin?   

– Palvelut kunnalla. 

6. Pitäisikö susia metsästää enemmän vai suojella?   

– Suojella. 

7. Pitäisikö koulumaailmassa olla erityisluokkia vai integroidaanko kaikki lapset samaan ryhmään?   

– Integroida. 

8. Pitäisikö maahanmuuttoa lisätä, pitää samana vai vähentää?   

– Lisäisin maahanmuuttoa. 

9. Miten parantaisit nuorten palveluita?   

– Matalan kynnyksen harrastuspaikkoja lisää.  

10.Mihin puolueeseen vaihtaisit, jos et voisi valita nykyistä? Mihin puolueeseen et vaihtaisi?   

– Vaihtaisin vasemmistoliittoon tai SDP:n riveihin, en vaihtaisi perussuomalaisiin.  

Kysymme jokaiselta ehdokas sohvalla -juttusarjaan satunnaisesti valitulta ehdokkaalta 10 kysymystä, joihin täytyy vastata lyhyesti, ilman perusteluja. Ellei ehdokas ota kantaa, sekin kerrotaan.