PÄÄKIRJOITUS Kädet mullassa – suu hymyssä

0
Paimionruusu kukkii Sillankorvan puutarhalla, luonnollisesti Paimion puolella.

Koronavuodet ovat siivittäneet puutarhamyymälöiden myynnit huippulukemiin, eikä ihme. Kun melkein kaikki muu on ollut kiellettyä, on ihanaa tehdä jotain myönteistä ja näkyvää. Myllätä kädet kyynärpäitä myöten mullassa ja seurata kasvun ihmeellistä voimaa.

Syreenin tuoksu, lintujen liverrys, kastemadon kiirehdintä tai oman maan ensimmäiset perunat saavat aina hyvälle mielelle.

Puutarhassa työskentely tekee hyvää koko keholle. Kottikärryily, lapiointi tai kyykkiminen käy urheilusta siinä missä salilla rehkinenkin. Kun kädet ovat työn touhussa, pää ajattelee ahkerammin. Syntyy suunnitelmia, ajatuksia ja uusia ideoita. Usein myös keskikesän vihreys, kauneus ja valoisuus menee sieluun asti.

Puutarhoja on monenlaisia, eikä niitä sen vuoksi voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Ne ovat kaikki erilaisia, aivan kuten niiden luojatkin. Yhdelle se on talven ruokavarasto, toiselle aistien keidas, kolmannelle pörriäisten koti ja neljäs saksii nurmikkoa käsin. Viides vaalii vanhaa ja kuudes suosii eksotiikkaa ja erilaisuutta.

Yhtä kaikki, harvoin tapaat puutarhassa apeaa ihmistä. Puutarhan voima toimii samalla tavoin kuin metsän tai luonnon. Se hoitaa ihmistä niin sisältä kuin ulkoakin. Niinpä sitä kannattaa myös kierrättää, joten jos et omista miljoonia omaisuutta, jätä  perinnöksesi jälkipolvillesi taito kasvattaa jotain itse. Se on tulevaisuudessakin tarpeellinen taito.

Tulevana viikonloppuna järjestetään taas Avoimet puutarhat -tapahtuma, ja kohteita on tälläkin seudulla useita (s. 14-15).

Anni Himberg