Päivän paikallinen koronatilanne: ei tartuntoja

0

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi keskiviikkona, että koko maahan on kirjattu 128 uutta varmistettua koronatartuntaa. Paimioon, Sauvoon tai Kaarinaan ei tartuntoja kirjattu yhtään. Varsinais-Suomessa yksi tartunta todettiin sekä Uudessakaupungissa, Turussa että Laitilassa.

Suurin osa uusista tartunnoista on pääkaupunkiseudulla. Eniten tartuntoja on Helsingissä eli 38. Vantaalla tartuntoja on todettu 19 ja Espoossa 13. Yhteensä tartuntoja on ollut epidemian alusta lähtien 92 770.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä suosittaa, että Varsinais-Suomi palaa kiihtymisvaiheeseen perjantaina 4. kesäkuuta, mikäli epidemiatilanne pysyy hyvänä. Tämä ei poista nykyisiä maskisuosituksia eikä turvavälisuosituksia.