Haka kärsi ekan pistemenetyksen

0
Haka menetti Jomalalle pisteen viikonlopulla.

JIK – PaiHa 1-1

PaiHan menetti pisteen lauantaina vierasottelussa Ahvenanmaalla. Jo PaiHan lähtökohdat peliin Jomalaa vastaan olivat haastavat, peräti kolme kahden edellisen ottelun puolustajista oli poissa, ja kylmä suihku tuli heti ottelun alkuhetkillä. Pallonmenetys keskialueella johti JIK:n nopeaan vastahyökkäykseen oikealta laidalta. Jomalan Vincent Mattsson pääsi viimeistelemään maalin edustalta kovan keskityksen sisään, kun vasta 4 minuuttia oli pelattu.

Tämän jälkeen pelin henki oli selvä. Kotijoukkue pudotti käytännössä kaikki pelaajansa puolustamaan johtoasemaa. PaiHa yritti murtaa Jomalan puolustusta, mutta se oli mahdoton tehtävä. Muutamaan kertaan vieraat pääsivät puolittaisille paikoille, mutta mistään ei tuntunut menevän sisään. Noin 30 peliminuutilla maalintekijä Mattsson rikkoi Mika Ojalaa noin 20 metrin etäisyydellä maalista varoituksen arvoisesti. Ojala yritti ratkaisua suoraan vapaapotkusta, mutta JIK:n maalivahti Martin Sundby venyi torjuntaan.

Minuutti ennen taukovihellystä alkoi tapahtua. Ensin vieraiden Mattsson pääsi puolittaiseen läpiajoon ja nokikkain PaiHan maalia vartioineen Otto Viitakankaan. Viitakangas teki tärkeän torjunnan ja piti PaiHan mukana ottelussa. Vain hetki tästä ja kotijoukkue joutui kaatamaan kovaotteisesti Sebastian Fingerroosin. Rikkeestä tuomioksi varoitus kotijoukkueelle ja vieraille vapaapotku noin 25 metristä. Mika Ojala laukoi itseoikeutetusti vapaapotkun. Mikan veto muutti suuntaa vastustajan muurista ja painui ansaitusti oikeaan alakulmaan.

PaiHa sai aikaiseksi lähes kymmenkunta vaaralista tilannetta,, mutta viimeinen silaus puuttui ja tasoitusta ei kovasta yrityksestä huolimatta syntynyt. Harvinaista kyllä tällä kertaa tuomari huomioi kotijoukkueen läpi toisen jakson jatkuneen ajanpeluun ja lisäaikaa nähtiin jopa yhdeksän minuuttia. Kotijoukkue vei ajankuluttamisen niin pitkälle, että joukkue otti vielä viimeisen kolmen minuutin aikana kaksi varoitusta ajanpeluusta ja yhden ”sukeltamisesta”. Vaikka PaiHa oli ottelussa aktiivisempi ja pääsi useita kertoja maalipaikoille, niin jalkapallossa maalit ratkaisevat. Lopputulos 1-1 ja PaiHan riveissä oli pelkästään pettyneitä kasvoja, kun taas kotijoukkueen pelaajat tuntuivat olevansa hyvinkin tyytyväisiä.

PaiHan päävalmentaja Obradovic kertoi heti pelin jälkeen, että on hyvin harvoin nähnyt vastustajaa, joka kunnioittaa peliä niin vähän, että sortuu jatkuvaan kaatuiluun ja ajanpeluuseen. Itse pelissä PaiHa sai rakennettua paljon paikkoja mutta tarvittavaa voittomaalia vaan ei saatu aikaiseksi. Lisäksi ”Obra” kiitteli omaa joukkuetta hyvästä suorituksesta lukuisista poissaoloista huolimatta.

– Nuori Aaro Hällfors pelasi ensi minuutit edustuksessa, samoin kuin erittäin vahvasti täydet minuutit pelannut Casper Fingerroos. Lisäksi topparipari Otso Milan ja Lauri Kinnunen pelasivat hienosti ja Mika Ojala oli totutusti keskikentän hahmo.

PaiHa jatkaa nelosen kärjessä kahdesta voitosta ja tasapelistä saavutetuilla 7 pisteellä. Sarja jatkuu jo lauantaina 10.7 kun vieraaksi Paimion Urheilupuistoon saapuu sarjassa toisena oleva Liedon Pallo.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments