Karunan Unifest peruttiin

0
Karunan Kyläyhdistyksen järjestämä Unifest peruttiin tältä kesää vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi. Arkistokuva vuodelta 2019.

SAUVO

Karunan Kyläyhdistyksen järjestämä Unifest -kesätapahtuma peruttiin keskiviikkona.

– Meillä oli kunnianhimoinen tavoite järjestää Unifest noin viikon kuluttua, kertoo Karunan Kyläyhdistys tiedotteessaan.

Tilanne kuitenkin vaikeutui, kun koronan ilmaantuvuusluvut lähtivät Varsinais-Suomessa nousuun.

– Unifestin toteuttamisesta päätettiin luopua tänä vuonna, koska Karunan Kyläyhdistys haluaa toteuttaa vain riskittömiä festivaaleja – ilman turvavälejä, kasvomaskisuosituksia ja tartuntatautilain pykälien seuraamista.

– Tahdomme, että festarimme ovat 100-prosenttisesti turvalliset kaikille halukkaille nuorista vanhuksiin, perussairaista terveisiin, mutta sellaisia emme pystyneet nyt lupaamaan.

Yhdistys pahoittelee tilannetta ja odottaa parempia aikoja sekä niiden mukanaan tuomia uusia haasteita.

– Harmitus on suuri, etenkin artistien ja asiakkaiden puolesta. Kaikki ovat kuitenkin suhtautuneet asiaan erittäin ymmärtäväisesti, vaikka tapahtuma jouduttiinkin perumaan näin kalkkiviivoilla, kommentoi Karunan Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juha Vähä-Kurki .

Aiheutuneista kustannuksista yhdistys ei ole vielä tarkkaan selvillä, mutta lippunsa ostaneille on luvassa hyvitys.

– Liput hyvitetään ostopaikassa lippua vastaan perjantaista alkaen. Nettikaupasta ostettujen lippujen maksut palautuvat korttitilille noin viikossa, kerrotaan yhdistyksen tiedotteessa.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments