Aiempien hellekesien 2014 ja 2018 tapaan helteinen sää on lisännyt Vibrio-sukuun kuuluvien bakteerien aiheuttamia tartuntoja ihmisillä myös tänä kesänä. Vibrioiden aiheuttamat merivesivälitteiset infektiot voivat olla vaaraksi erityisesti niille henkilöille, joilla kehon vastustuskyky on alentunut sairauden tai pitkäaikaisen lääkityksen vuoksi.
Liedon ympäristöterveyspalveluiden terveystarkastaja Tiina Torkkeli-Pitkäranta viestittää paikallisesti THL:n suositusta, jonka mukaan ikääntyneiden ja alentuneen vastustuskyvyn omaavien kannattaa nyt välttää Itämeressä uimista, etenkin jos heillä on iho rikki tai muuten haavaumia.
Vibriotartuntojen riski on kohonnut niin kauan, kun meriveden pintalämpötilat säilyvät korkeina.
Tyksissä on viikon aikana todettu kolme vibriosuvun bakteereiden aiheuttamaa verenmyrkytystä.
Itämeren rannikkovesissä tartuntoja voivat aiheuttaa erityisesti Vibrio cholerae, Vibrio vulnificus sekä Vibrio parahaemolyticus. Vibrio-suvun bakteerit lisääntyvät lämpimissä suolapitoisissa rannikkovesissä, mutta eivät sisämaan makeissa vesissä. Bakteerit voivat aiheuttaa uimareille myös ulkokorvan tulehduksia, sekä nieltynä lieväoireisen vatsataudin. Vakavimmassa taudin muodossa bakteeria päätyy vereen, mikä voi aiheuttaa vakavan yleisinfektion ja jopa potilaan menehtymisen.
Itämeren vibriotilannetta seurataan
Euroopan tautikeskus (ECDC) seuraa kesäisin Itämeren ympäristöolosuhteita ja määrittelee riskialueet Vibrio-bakteerien esiintymiselle viikoittain. THL seuraa tilannetta Suomessa ECDC:n antamien raporttien avulla. Kohonnut vibriotartuntojen riski koskee tällä hetkellä koko Suomen rannikkoa ja on suurin Suomenlahdella ja Turun saaristossa sekä Oulun ja Vaasan edustoilla.