Laivakoiran tarina kansissa

0
Kuvataiteilija Pive Toivonen julkaisi toisen kirjansa viime viikolla yhteistyössä ystävänsä kanssa. - Idea kirjasta syntyi lehti-ilmoituksen perusteella. Tein kirjaan kuvitukset ja Latten koiramaiset kommentit.

SAUVO

Kuvataiteilija Pive Toivonen julkaisi viime viikolla toisen kirjansa yhteistyössä ystävänsä toimittaja, tietokirjailija Auli Irjalan kanssa. Irjala on erikoistunut matkapurjehdukseen ja merihistoriaan ja myös Toivonen on kokenut pitkän matkojen purjehtia.

– Idea kirjaan lähti siitä, kun näin lehdessä ilmoituksen, että laivakoira Latte viettää syntymäpäiviään ja kerää rahaa jääkarhuille. Siinä oli kuva koirasta joka purjehti hyvin arktisella alueella. Olin aikaisemmin kuullut suomalaisesta veneestä, joka oli ensimmäisenä suomalaisaluksena purjehtinut luoteis- ja koillisväylän. Latten omistajat sattuivat olemaan sama porukka ja vieläpä entisiä sauvolaisia, Toivonen kertoo kirjan synnystä.

Tositarinaan perustava matkakirja taltioi palan suomalaista purjehdushistoriaa, kertoen s/y Sareman purjehdeksesta pohjoisnavan ympäri. Toivonen on paitsi kuvittanut kirjan, mutta myös kirjoittanut Latten koiramaiset kommentit.

– Kirjassa on useita tasoja. Tavallaan sitä voi lukea lastenkirjana, jos katsoo vain kuvat ja kirjoittamani kuvatekstit, mutta yhtälailla se on tieto- kuin matkakirjakin. Minusta kirja sopii kaikenikäisille, purjehduksesta, matkakertomuksista tai luonnosta kiinnostuneille.

Toivosen mielestä tositarinoihin perustuvia lastenkirjoja on liian vähän.

– Minusta tämän tyyppistä kirjallisuutta tarvitaan, joissa seikkailut ovat todellisia, eikä keksittyjä. Koen, että sellaiselle on myös tarve.

Kuten Toivosen teoksissa yleensä, keskeisissä hahmoissa ovat eläimet ja ympäristö. Kirjan tekeminen vei vuoden ja etenkin kuvitus tuotti työtä.

– Halusin, että kuvitus kulkee aaltona läpi koko kirjan ja se todella teetti työtä. Jos olisin tiennyt millainen työ kuvituksen kanssa tulee juuri tuon jatkuvuuden osalta, niin en välttämättä olisi toteuttanut sitä, mutta nyt se on tehty, Toivonen iloitsee.

Laivakoira Latte. S/y Sareman purjehdus pohjoisnavan ympäri. Auli Irlala – Pive Toivonen, Litorale.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments