Muinaispuvun tekniikat tutuksi Paimiossa

0
Maikki Karisto näyttää miten pylväspunosta tehdään. ­ Pylväspunos oli tyypillinen punos Suomessa myöhäisrautakaudella, Karisto kertoo.

PAIMIO

Paimiossa palattiin viime viikolla ajassa rutkasti taaksepäin, kun eri puolilta Suomea tulleet käsityötaiturit opettelivat Ravattulan puvun valmistusta. Kurssi kesti seitsemän päivää ja sinä aikana kurssilaiset kävivät läpi puvun työvaiheet ja erilaiset valmistustekniikat. Valmista pukua kurssilla ei tehty, sillä siihen ei viikko riitä.

– Tämä on ollut elämyksellinen matka omille juurille. Tässä lajissa nopeus ei ole suotavaa, tiivistää espoolainen Outi Honkimaa joka opettaa kansallis- ja muinaispukujen tekoa Helsingin työväenopistolla.

Hän ei usko opettavansa varsinaista puvun valmistusta, vaan haki kurssilta enemmän tietopääomaa.

– Täällä oppii monenlaista eri tekniikkaa, jota voi hyödyntää monessa muussakin, Honkimaa sanoo.

Innokkaat kurssilaiset testaajina



Kurssilaiset ovat käsityöalan ammattilaisia ja he toimivat samalla koekaniineina.

– Viikossa muinaispuvusta ei saa kuin vähän aikaiseksi, mutta tarkoitus onkin oppia eri tekniikat, joita he voivat myöhemmin tahoillaan opettaa. Tästä on tulossa myös ohjekirja, joten samalla testaamme näitä ohjeita. Jos ammattilaiset eivät ymmärrä mitä ohjeissa sanotaan, niin sitten niitä on syytä korjata. Heiltä tulee myös vinkkejä kirjaan, tekstiileihin erikoistunut arkeologi Jaana Riikonen kertoo.

Ravattulan puvun perustana toimii Kaarinan Ravattulan Ristimäeltä vuonna 2016 löydetty naisenhauta. Hauta ajoittuu noin vuoteen 1200, rautakauden ja keskiajan taitteeseen. Pukuennallistus perustuu siis tieteellisesti tutkittuu hauta-aineistoon. Kurssilla toimineet kolme opettajaa ovat kaikki olleet tiivisti mukana Ravattulan puku -hankkeessa.

– Viikko on mennyt kivasti kun on aktiivisia ja kiinnostuneita oppilaita. Oppilaat ovat harjoitelleet erilaisia tekniikoita puoleen yöhön asti, vaikka iltaisin on ollut erilaista ohjelmaa, opettajana toiminut Helena Honka-Hallila kertoo.

Haastavia muttei mahdottomia tekniikoita



Kurssilaiset olivat jaettu neljän hengen työryhmiin ja kukin ryhmä osallistui päivittäin kahteen eri työpajaan. Miilan kellarikerroksessa punottiin nauhoja ja viereisellä Lepolan kiinteistöllä kudottiin kankaita ja tehtiin spiraalikoristeita.

– Jos joskus on luullut osaavansa jotain, niin täällä viimeistään on huomannut ettei osaa ihan kaikkea. Kurssin suola on ehdottomasti uuden oppiminen, Kokkolasta kurssille tullut käsityöalan opettaja ja yrittäjä Mervi Annala-Väisänen nauraa ohimokoristeita tehdessään.

Ohjeiden lisäksi tärkeäksi koettiin myös kädestä pitäen neuvominen.

– Minulle on tärkeää, että opettaja on näyttämässä miten tehdään. Siitä oppii parhaiten, helsinkiläinen käsityöalan opettaja ja yrittäjä Anita Grönlund sanoo.

Tavallinen ihminen hämmästelee puvun pieniä yksityiskohtia ja aikaa jota puvun valmistaminen nielee. Kaikki on kuitenkin suhteellista.

– Muinaisuuden ihmisillä oli samat älylliset valmiudet, mutta elämän prioriteetit olivat erilaisia. Jos sen ajan käyttää käsitöiden oppimiseen, mitä menee esimerkiksi Netflixin katsomiseen, niin kyllähän siinä ajassa syntyy jo jotain, jyväskyläläinen historiallisten esineiden käsityömestari opiskelija Valter Aspö havainnollistaa.

Myös arvostus omia juuria kohtaan on noussut kurssilaisten keskuudessa.

– Ei näitä ole mahdoton oppia, vaikka haastavia ja vaikeita tekniikoita osaltaan ovatkin. Jos muinaisuudenkin ihmiset ovat osanneet tehdä näitä ilman apuvälineitä, monisteita, kattovaloja ja erilaisia työkaluja, niin meidänkin on mahdollista tehdä nämä. Pitää vain malttaa keskittyä, tehdä, kokeilla, purkaa ja tehdä uudestaan, Aspö tiivistää.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments