Paimion Alanteen mansikkatilalla tapahtuma kiritti poimintaa

0

PAIMIO Anna Keränen

Kuhisevalla Paimion Alanteen mansikkatilalla soi haitarimusiikki. Tilamyymälästä sai ostaa mansikoiden lisäksi esimerkiksi tilan raaka-aineista tehtyä jäätelöä, joka kävikin hyvin kaupaksi ja sai kehuja. Kävijöiden ostosten joukossa näkyi näiden ohella perunoita, parsoja ja mehuja.

– Tällä hetkellä meillä on viisi lajiketta, joista Polka ja Sonata ovat suosituimpia. Heinäkuun lopussa kypsyvät loput lajikkeet. Mansikoita on tullut normaalivuotta enemmän, juhannuksena tehtiin iso myyntitulos, mansikoita myyvät Janika Jääskö ja Jenny Krappe kertovat. Tilalla on myös itsepoimintamahdollisuus.

Maria Arro paistaa pienessä kojussa öljytilkan kanssa tilan omia parsakaaleja, jotka ovat vasta kypsyneet. Arro kertoo, että parsat eivät muuta kaipaa kuin hippusellisen suolaa.

– Tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa tänä kesänä. Kävijöitä odotetaan satoja. Erityisesti poniajelut klo. 14-17 välillä vetävät porukkaa, tapahtumasta ja sen markkinoinnista vastaava Salla Axelin sanoo.

Ilona Suikki on tuonut tapahtumaan Raketti-nimisen 12-vuotiaan poniruunan, joka vetää pieniä kärryjä.

– Raketti kyyditsee lapsia. Vedämme kierroksia pihapiirissä. Toisen ponin kanssa tehdään lasten talutusratsastusta, Suikki kertoo.

Ponien lisäksi tilalla saattoi käydä katsomassa hevosia ja kanoja, kissaakin pääsi silittämään.

Soili Kivelä tuli tapahtumaan poikansa ja lastenlastensa kanssa, hän on ennen asunut tilan lähellä.

– Vanhempani asuvat täälläpäin. Tulin lähiseutumatkailemaan, Sofia Riippi puolestaan kertoo.