Paimion Koirametsä avautuu pian

0
Vasemmalla Teppo Lindberg mustan hovawart Pursun ja valkoruskean novascotiannoutaja Warpun kanssa, keskellä Lasse Lindberg pienimünsterinseisoja Lunan kanssa ja oikealla Elina Lindberg. Lindbergit kertovat, että Koirametsää on testikäyttänyt 10 koiraa.

PAIMIO

Paimion Ylhäisten yli sata vuotta vanhan perhetilan yhteyteen avautuu pian Koirametsä. Elina Lindberg on sukupolvenvaihdoksen myötä ottamassa sisaruksineen vastuuta kotitilastaan, jolla viljellään ja tuotetaan kalkkunoiden siitosmunia. Tilalla on myös ratsastustoimintaa ja pienimuotoista majoituspalvelua.

Yksi sisaruksista, Veikko Lindberg, asuu Tampereella. Hän on käynyt koiransa kanssa Lempäälän koirametsässä. Muutkin sisarukset kiinnostuivat asiasta, ja siitä kehkeytyi viime vuoden puolella ajatus perustaa oma koirametsä. Myös Mikko Jokela ja Anni Kivelä ovat puuhaihmisinä mukana Koirametsä-toiminnassa.

– Tänne on hyvät kulkuyhteydet, ja metsä oli jo valmiina, Elina ja Lasse Lindberg toteavat.

Lindbergin sisarusten mukaan kyseisen metsäalueen virkistysarvo on korkea, ja alue on senkin vuoksi sopiva koirametsäksi.

– Sloganimme on “Vapaa koira on onnellinen koira”. Koirametsä on monelle ainoa paikka, jossa koiraansa voi pitää vapaana.

Koirapuistoon saa mennä kuka vain koska vain, mutta Koirametsään tehdään henkilöperusteinen varaus yhdeksi tai kahdeksi tunniksi kerrallaan. Omistaja voi tulla koiransa kanssa yksin tai pienellä tutulla seurueella. Näin varmistetaan, että koiraa saa esimerkiksi kouluttaa rauhassa. Omistajan ei tarvitse huolehtia siitä, tuleeko koira vieraiden koirien kanssa toimeen.

Koirametsä sopii hyvin myös pentutreffien pitopaikaksi ja pentujen kouluttamistapahtumien järjestämiseen.

Metsäalue on tarkoitus pitää auki vuoden ja vuorokauden ympäri. Sen yhteydessä voi myös majoittua yön yli. Varausjärjestelmä avautuu Koirametsän kotisivuilla lähipäivinä, tietoa saa myös sosiaalisesta mediasta.

Kahden hehtaarin kokoinen aidattu metsäalue on haluttu pitää monimuotoisena ja luonnontilaisena. Se jakautuu kallioisempaan puoleen ja lehtimetsäisempään puoleen. On varvikkoa, kantoja, koloja ja kiviä.

Lindbergit toivovat, että kävijät veisivät mukanaan omat roskansa, jotta alue pysyy siistinä.

Koirametsässä on lapiot ja kahdeksan roska-astiaa, joihin koiranomistajien toivotaan keräävän koiriensa jätökset. Lisäksi koiranomistajille on tehty huussi. Pian Koirametsässä pitäisi olla myös laavu sadesuojana.