Paimion talous lupaileekohtalaista vuotta

0

PAIMIO Alkuvuoden neljän ensimmäisen kuukauden valossa kuluvan vuoden talousnäkymä on Paimiossa toteutumassa ennakoitua kauniimpana. Talouden tilanne on talousarviota parempi, mutta ei kuitenkaan ihan sitä luokkaa mitä viime vuosi. Käytännössä kyse on varsin pienistä muutoksista ja ensimmäisestä vuosikolmanneksesta.

Pääsääntöisesti kaupungin menot ja tulot ovat budjetoidulla tasolla. Henkilöstökulut ovat viime vuodesta kasvaneet, mutta hiukan alle talousarviossa ennakoidun tason.

Kuntien kunnallisverotilitykset huhtikuun jälkeen ovat valtakunnallisesti +5,4% ja Paimiossa +4,8% viime vuoteen verrattuna. Kokonaisuudessaan verotilitykset ovat 15,2 miljoonaa, mikä on 1,2 miljoonaa euroa (+7,9%) enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Verotulojen toteuma-aste on siis budjetoitua edellä. Niinikään valtionosuustilitykset ( 5,8 miljoonaa) ovat reilut puoli miljoonaa edellä viime vuotta, vaikka maksatuksista puuttuu yli 350 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuksia. Nämä on jo oikaistu, ja korjaantuvat aikanaan.

Huhtikuun vuosikate on 1,3 miljoonaa euroa eli lähes miljoonan viime vuoden vastaavaa aikaa parempi. Verotulojen ja valtionosuuksien osuus parannuksesta on 1,7 milj. euroa.

Siltä kuitenkin näyttää, että ennusteen perusteella Paimion tämän vuoden tulos painuisi 800 000 euroa alijäämäiseksi ja se on noin 700 000 euroa ennakoitua parempi. Jos tämä tulos toteutuu käyttötaloudessa ja investoinneissa, lainamäärä pysyisi viime vuoden tasolla, mutta rahavarat vähenisivät puolisen miljoonaa euroa.