Meidänkin poika rakenteli innoissaan Legoja kavereidensa kanssa videopuhelun kautta. Serkun kanssa pidettiin etäilmeilykilpailu, jonka aikana kikatus raikui talossa. Digitaaliset kanavat loivat mahdollisuuden yhteydenpidolle myös pienemmille lapsille etäisyyksistä ja pandemian luomista rajoituksista huolimatta. Oli ihana päästä leikkimään kavereiden kanssa. Vain mielikuvitus oli tässäkin rajana.
Lapsille ja nuorille sosiaalisten medioiden ja digitaalisten kanavien käyttö on luonnollista. Ne ovat osa heidän sosiaalisia suhteitaan. Somessa jutellaan ja jaetaan ajatuksia. Siellä pelataan ja vaikutetaan. Siellä eletään.
Mutta miten somessa saa ja pitää toimia, miten ei? Mitä vaaroja niiden käyttöön liittyy? Miten toimitaan, jos somessa tapahtuu kiusaamista? Mitä tietoja itsestä saa julkisesti jakaa? Usein ennen koulun alkua pienet tulevat koululaiset käyvät vanhempiensa kanssa kävelemässä vielä vieraan koulutien, jotta se olisi jatkossa mahdollisimman turvallinen kulkea – myös siinä kaikkein ruuhkaisimmassa risteyksessä. Yhtä lailla lapset kaipaavat vanhemmiltaan tukea ja opastusta sosiaalisten medioiden turvalliseen käyttöön.
Poikani tokaisi kaksivuotiaana lauseen, joka on jäänyt hyvin mieleeni: ”Minä kyllä ajattelen, mutta joskus ajatukseni tekevät minulle kepposia.”. Näinhän ne ajatukset välillä tekevät, vielä näin äitinäkin. Onneksi me vanhemmat ja muut lapsen läheiset aikuiset voimme kuitenkin olla tukena ja turvana näitä ajatusten kepposia varten – myös siellä digitaalisessa maailmassa.
Marleena Tuominen
Kirjoittaja on MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä työskentelevä markkinointisuunnittelija.
