Markus Kaarlelasta Paimion keskeisin luottamushenkilö

0
Timo Ilola (kok.) sai viime vaalikaudella hieman kolhuja joutuen jättämään kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan. Vaaleissa hän sai kuitenkin hyvän äänimäärän ja jatkaa paitsi kaupunginhallituksen jäsenenä myös kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana.

PAIMIO

Paimion uusi kaupunginvaltuusto piti järjestäytymiskokouksensa viime keskiviikkona.

Kokouksen asialistalla oli lähinnä henkilö- ja puheenjohtajavalintoja. Jäsenet valittiin paitsi kaupunginhallitukseen myös lautakuntiin ja muihin kaupungin keskeisiin toimielimiin.

Merkittävimpiä päätöksiä olivat kaupunginvaltuuston puheenjohtajavalinnat ja kaupunginhallituksen kokoonpanosta ja puheenjohtajasta päättäminen.

Eräs erikoinen episodi kokouksessa oli se, kun perussuomalaisten ainoana valtuutettuna viime vuodet toiminut Martti Mäkinen ilmoitti eroavansa perussuomalaisten valtuustoryhmästä ja perustavansa oman ”Valtuustoryhmä Mäkisen”.

Kaarlela otti ykköspaikan

Poliittisen johtajuuden saralla kaupungin ykköskasvo – henkilö, jolla on eniten todellista valtaa – on kaupunginhallituksen puheenjohtaja.

Niinpä Paimion suurin puolue kokoomus valitsi odotetusti itselleen kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan.

Suurena yllätyksenä ei tullut, että kaupunginhallituksen johtoon nousee alkukesän kuntavaalien ääniharava, kokoomuksen Markus Kaarlela .

Joskin kulisseissa on tiettävästi ollut asiasta ainakin jonkinasteista vääntöä.

Lindberg johtaa valtuustoa

Paimion keskeisin edustuksellinen henkilö on kaupunginjohtajan ohella kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Se paikka pysyy Paimion toiseksi suurimmalla puolueella keskustalla.

Valtuustossa nuijan varteen tarttuu kokenut kuntapoliitikko Mikko Lindberg . Ei suuri yllätys, koska Lindberg oli vaaleissa keskustan ääniharava Paimiossa.

Voisi olettaa, että äänestäjät kokevat myönteiseksi sen, ettei Paimion puheenjohtajavalinnoissa ryhdytty nostamaan esille ”mustia hevosia” tai toteuttamaan Paavo Väyrysen aikoinaan esille nostamaa ”pelin politiikkaa”, vaan että ykköspaikoille nousivat ryhmistään ne henkilöt, jotka saivat vaaleissa selkeästi eniten luottamusta.

Kymmenen hengen kaupunginhallitus

Paimion kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona yksimielisesti, että kaupunginhallituksessa on ykköspuheenjohtajan lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa. Sen jälkeen valtuusto valitsi kaupunginhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 seuraavat henkilöt:

Puheenjohtaja: Markus Kaarlela (kok.). 1. varapuheenjohtaja Timo Virta (sd.). 2. varapuheenjohtaja Tuomas Hyssälä (kesk.). Muut jäsenet: Sari Mäkiö (vihr.), Annica Tuominen (ps.), Timo Ilola (kok.), Terhi Reponen (kesk.), Sari Rannikko (sd.), Tomi Nieminen (vas.) ja Sanna-Maija Ansio (kok.).

Lautakuntien puheenjohtajuudet jakautuivat seuraavasti: tarkastuslautakunta, Sini Heino (vihr.), sosiaali- ja terveyslautakunta, Kristina Karlsson (kesk.), koulutuslautakunta, Kallio Nina (kok.), sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, Riitta Rantanen (sd.), tekninen lautakunta, Markku Määttänen (kesk.), ympäristölautakunta, Timo Mäkelä (kok.).