Ikäihmisten olympialaisissa sentit ja sekunnit olivat sivuseikka

0
Marja-Liisa Hörkön taidonnäyte nopanheitossa. Takana suoritusta seuraa Hanna Knaapi.

Jos Tokion olympialaisissa pisteet, metrit ja sekunnit olivat kaiken keskiössä, olivat ne keskiviikkona Paltanpuiston palvelukeskuksen ikäihmisten olympialaisissa korkeintaan tärkeässä sivuroolissa. Tärkeintä senioreille oli, että he saivat pitkästä aikaa kokoontua, nähdä toisiaan ja viettää mukavan iltapäivän yhdessä.

– Onhan se ollut aika tylsää aikaa. Varsinkin, kun meidät yli 70-vuotiaat laitettiin heti korona-ajan alussa ikään kuin eri kastiin. Piti käydä kaupassa aamuvarhain, ei saanut kokoontua eikä nähdä toisia. Siksi tämä tuntuu erityisen hienolta, iloitsi olympialaisiin osallistunut Marja-Liisa Hörkkö.

Marja-Liisa Hörkön taidonnäyte nopanheitossa. Takana suoritusta seuraa Hanna Knaapi.

Kuten kesäolympialaisissa, myös ikäihmisten olympialaisissakin vietettiin viime vuonna koronan takia välivuotta. Liki 30-vuotiset perinteet omaava liikuntailtapäivä pysynee tärkeänä kesän päätöstapahtumana Paltanpuiston palvelukeskuksessa myös tulevina vuosina.

– Itse olen ollut 24 vuotta täällä töissä, ja viime vuotta lukuun ottamatta olympialaisia on järjestetty vuosittain. Ja tiedän, että niitä ehti olla muutamat ennen sitä. 30-vuotisjuhlaolympialaiset eivät ole varmasti enää monen kesän päässä, hymyili Paltanpuiston palvelukeskuksen virikeohjaaja Tiina Kalasniemi.

Käpyhaasteita ja taitorataa

Hyvin harva joukkotapahtuma on mahdollista järjestää ilman vapaaehtoisia, jotka vastaavat niin tapahtuman sujuvuudesta kuin turvallisuudesta. Jos ikäihmisten olympialaisissa varsinaisia kilpailijoita oli kolmisenkymmentä, oli varmasti puolet siitä määrästä myös keltaisiin liiveihin sonnustautuneita talkoolaisia.

– Se on elintärkeää, jotta saamme olympialaiset järjestettyä. Kuten näkyy, vapaaehtoiset ovat itsekin eläkeläisiä ja monen seniorin tuttuja entuudestaan, Kalasniemi kertoo.

Taitorata alkoi pujotteluosuudella. Katariina Heiskanen ohjasi ja Sakari Lehtonen valmistautui samalla jo tulevaan pallonheittohaasteeseen.
Sakari Lehtonen heitti taitoradalla pallon korirenkaaseen. Toisella yrityksellä pallo putosi sukkana sisään ja matka jatkui. Taustalla suorituksia seuraa Katariina Heiskanen.

Golf-peli, käpyhaaste, palapelin kokoamista, taitorata ja nopan heittoa. Siinä ikäihmisten olympialaisten lajikattaus, joka yhdisti sopivasti liikunnallisia haasteita ja aivopähkinöitä.

– Lajit vaihtuvat vähän vuosittain, ja nyt esimerkiksi käpyhaaste oli uutena mukana. Siinä osallistujan pitää arvata, montako käpyä rasiassa on, Kalasniemi esittelee.

Ja totta kai päivän päätteeksi parhaille pujotettiin mitalit kaulaan, aivan kuten Tokiossakin.

Kirsti Haapanen viskasi golf-pelissä hyvän tuloksen.
Terttu Kalasniemi antoi Suomen Koirakaverit ry:n koirille rapsutukset. Koirakaverit Carlos ja Lola ovat tuttu näky Paltanpuistossa yhdessä ohjaajansa Henri Toukosen kanssa.
Ikäihmisten olympialaiset järjestettiin tänä vuonna Paltanpuiston palvelukeskuksen senioritalojen pihalla.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments