
Hankkeen kokonaiskustannus on kaupungin teknisen johtajan Juha Saarisen mukaan noin 1,1 miljoonaa euroa, joka jakautuu kahdelle vuodelle. Kuluvan vuoden talousarviossa hankkeelle on varattu 400 000 euroa ja tekniselle lautakunnalle talousarviokäsittelyyn tultaneen esittämään hankkeen loppuja kustannuksia.
Rakennusliike Jalo & Fagerströmin kilpailutuksen voittanut tarjous koko urakasta oli 944 700 euroa.
– Urakan tarjoushinta oli ennakoitua suurempi viimeaikaisen nopean kustannustason nousun myötä, ja määrärahavaraukset sisältävät myös riskivarauksen sekä rakennuttajan kustannuksia, kuten esimerkiksi töiden valvontaa, Saarinen selventää.
Esikoululaisille soveltuvat tilat
Remontin aikana yksityisen palveluntuottajan käytössä ollut rakennus korjataan ja tilat muutetaan sopiviksi esikoululaisten käyttöön. Se edellyttää muun muassa tilajärjestelyjä vanhoja rakenteita purkaen sekä rakentamalla kokonaan uusia väliseiniä.
Muita tärkeimpiä suunnitelmissa esitettyjä rakennusteknisiä muutostoimenpiteitä ovat esimerkiksi ovien ja ikkunoiden uusiminen, uuden sisäänkäynnin rakentaminen, tiilikatonpurku ja uuden peltikaton rakentaminen sekä ilmastointikonehuoneen rakentaminen sisätiloihin.
Peruskorjausurakassa myös ilmanvaihto, lämpöverkosto ja vesijohdot uusitaan. Viemäröinnit uusitaan niiltä osin kuin on tarpeen.
Urakka ei tule vaikuttamaan koulukeskuksen toimintoihin.