PaiHa murskavoittoon alkusarjan päätöspelissä

0
Paihan tehokvartetti Leevi Sahlströmillä, Lauri Kinnusella, Daniel Hörköllä ja Mika Ojalalla oli aihetta juhlaan alkusarjan päätöspelissä FC Eurajokea vastaan.

PaiHa–FC Eurajoki 6–0 (4–0)

Edellisellä kierroksella nelosen alkusarjan voiton varmistanut PaiHa sai vastaansa lohkon päätöspelissä sarjakolmosen, FC Eurajoen.

PaiHa lähti otteluun hieman varamiehisenä, kun avauskokoonpanon vakiokasvot Casper Fingerroos, Waltteri Saaristo, Veeti Laine, sekä edellisessä pelissä täydet minuutit pelannut Miikka Länsimies olivat ottelusta sivussa. Kokoonpanoon palanneet Leo Murto, Aatos Määttänen ja Otso Milan, sekä takaisin avauskokoonpanoon noussut Lauri Kinnunen toivat helpotusta päävalmentaja Petar Obradovicin huoleen poissaoloista.

Ottelun ensiminuutit olivat tunnustelevaa pelaamista. Eurajoki avasi pitkällä pallolla ja PaiHa pyrki rakentamaan peliä, mutta joutui myös sortumaan muutamaan kertaan pitkän pallon heittämiseen. Lopulta Haka sai pallon maahan ja pelin haltuun. Ottelun ratkaisu nähtiinkin reilu 20 minuuttia kestäneellä tehojaksolla.

Ojalan kulma tavoitti Milanin

11 peliminuutin jälkeen PaiHa sai kulman oikealta puolelta. Mika Ojalan antama kulma löysi Otso Milanin pään, puskun jälkeen maalin edustalle pyörimään jäänyt peliväline löysi tiensä verkon perukoille Juho Koivusen vasemman jalan saattelemana.

Yhdeksän minuuttia edellisestä ja Haka sai vapaapotkun edelleen oikealta laidalta. Mika Ojalan millintarkka vapaapotku löysi tällä kertaa Fredrik Kuokkasen pään ja pallo sinkosi kovalla voimalla vasempaan yläkulmaan.

Vieraat yrittivät taistella vastaan, mutta lisää oli tulossa. Kinnunen ja Ojala pelasivat vasemmalla laidalla pikkunäppärän syöttökuvion ja ”Pappa-Kinnunen” vapautti PaiHa-kapteeni Ojalan maalintekoon boksin sisältä 29. peliminuutilla.

Sama kaksikko löysi toisensa vielä kolmen minuutin päästä uudelleen melkein vastaavalla kuviolla, mutta tällä kertaa syöttäjänä Ojala ja maalintekijänä Kinnunen. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 4–0 johdossa.

Toinen jakso pelailua

Toisella jaksolla ilmassa oli niin sanottua pelailun makua. Eurajoki ei toki luovuttanut, mutta suuria hienouksia ei kentällä nähty. Molemmilta joukkueilta nähtiin ajoittain hieman lepsua puolustamista ja kummatkin joukkueet pääsivätkin maalipaikoille.

Molempien joukkueiden maalivahdit esittivät kuitenkin parastaan. Eurajoen maalilla Jere Kyrkkö ja kotijoukkueen Otto Viitakangas esittivätkin muutamia upeita torjuntoja, pitäen lukemat entisellään.

Jos peli ratkesi ensimmäisen puolen tunnin aikana, niin loppuluvut syntyivät viimeisen kymmenen minuutin aikana. 79. minuutin kohdalla Ojala vapautti Leevi Sahlströmin vasemmalta läpi ja Leevillä oli helppo työ viimeistellä kauden 5. osumansa.

Päivän kaunein osuma oli vielä tulossa. Oikealla laidalla Kuokkanen pudotti pallon Koivuselle, joka laittoi pallon 20 metristä yläkulmaan kauniilla vasemman jalan kierteisellä laukauksella ja loppuluvuiksi 6–0.

Obradovic tyytyväinen

PaiHan päävalmentaja Obradovic oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen ja nosti esiin erityisesti Määttäsen, Eero Taipaleen, Ojalan ja nuoren Aaro Hällforssin hyvät otteet. PaiHa-kapteeni Ojala oli myös tyytyväinen pelin jälkeen.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä kauden parasta peliä, oltiin tehokkaita ja tehtiin upeita maaleja, sekä saatiin onnistumisia myös erikoistilanteista. Meillä on upea tilanne lähteä syksyn ratkaisupeleihin alkusarjan voittajina.

PaiHan kausi jatkuu nelosen yläjatkosarjassa. Haka lähtee sarjaan seitsemän pisteen johdossa ennen Liedon Palloa. Jatkosarjassa PaiHa pelaa kolme kotiottelua ja kaksi vieraspeliä, tarkka otteluohjelma selviää 12.9 jälkeen, kun PIF 2, TuWe 2 ja Jomala IK saavat rästiottelunsa pelattua ja sarjan lopullinen järjestys on selvillä.

Kuitenkin tässä vaiheessa on jo varmaa, että PaiHa lähtee vahvoista asemista tavoittelemaan sarjan voittoa ja nousua takaisin Kolmoseen.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments